Post by C on Feb 22, 2015 16:27:22 GMT 1
Jatkoa Yeton tarinalle "Varsa" ja Thunderin tarinalle "Elämä.."
_______
Thunder oli pyytänyt minut mukaansa, jotta Yetoksi osoittautunut hevonen saisi levätä. Otin muutaman askeleen Thunderiin päin ja pysähdyin, Thunderin jatkaessa yhä matkaansa. Katsoin Yetoa, hän näytti surulliselta. Thunder ei ilmeisesti huomannut kun en seurannut tätä, mutta se ei haitannut. Minulla oli nyt mahdollisuus tutustua Yetoon. Tällä kertaa ei ollut mukana... Zethoria. Ajatus hänestä sai minut värisemään. Hän oli Telantesilainen ja minä en. Olin nähnyt Conanin todellisen luonteen. Tunteeni Zethoria kohtaan olivat aivan liian sekavat. Kaipasin häntä, mutta toisaalta taas en.
Lähestyin Yetoa varoen. Tiesin hänen olevan arvaamaton, silti uskoin hänessä olevan hyvää. Hän oli nähnyt äitinsä ja kaiketi ystävänsä äskettäin. Niin kuin minä olin nähnyt emäni ja Sonyan unessani. Katsoin Yetoa pidetellen kyyneltäni. Miksi kaikki tärkeä vain katoaa? Tahdoin kovin kertoa omasta kokemuskestani Thunderin ja Yeton tapaan, mutta omani kuulosti hyvin pieneltä verrattuna heidän tarinaansa. Yeto katsoi kaukaisuuten. Mitä hän näki oikein siellä? En nähnyt mitään erikoista. Vain auringon ja meren. Hento tuuli pyyhälsi ohitsemme ja päätin kertoa mitä olin kokenut. Oli se sitten sen arvoista tai ei.
"En tiedä muistako, mutta tapasimme kerran. Mukanani oli vain kimo ori silloin. Minä olen Cherry." Huokaisin ja jatkoin. "Minä... Olen huono kertomaan kertomuksia... Eikä oma menneisyyteni ole sinun ja Thunderin kaltaisia... Mutta, toivottavasti et pistä pahaksesi jos sen kerron kuitenkin."
Ori käänsi korvansa minuun päin, mutta tujotti yhä merelle. Vain hänen arven peitossa oleva silmä oli minuun päin. Ehkä niin oli parempi.
"Emäni kuoli kun synnyin. Hänet murhasi setäni... Oikeasti, minun oli tarkoitus kuolla tuona päivänä, mutta äitini... Hän otti minulle tarkoitetun iskun vastaan." Mieleeni muistui uneni. Se sai minut värisemään. "En osaa kaivata häntä niin kuin sinä... Olihan äitisi kanssasi."
"Kuitenkin, minulle tärkeäksi tuli emänkorvikkeeni, Sonya. Hän imetti ja huolehti minusta kuin omasta varsastaan. Olimme onnellisia. Kaikki muuttui kun... Kun minä... Tein jotain jyrkästi kiellettyä. Minäen pitänyt kertomuksia sedästäni tosina kun tapasin tämän... Hän oli oikein kiltti ja huolehtivainen."
"Sonya kuoli takiani... Conan tappoi hänet petturuudesta ja väitti minulle tämän vain jääneen susien saaliiksi. Tosiaan, Sonya oli oikeasti soluttautuja Telantesista, mutta hän kaiketi vaihtoi puolta." Huokaisin jälleen syvään. Seuraavaksi minun tuli muistella jotain minulle kamalaa.
"Löysin pian Sonyan ruumiin susien ruokana... En koskaan unohda sitä näkyä. Rakas Sonyani... Olin poissa tolaltani ja tahdoin pois. Tahdoin Sonyan luokse, joten päätin... Lopettaa elämäni siihen paikkaan. Säälittävää kyllä, en siinä onnistunut."
Yeto katsoi edelleen samaa kohtaa. Kuitenkin hän kuunteli minua. Hänen ilmeensä oli levollinen. Kaiketi hän piti tarinoista.
"Kumma kyllä, aloin näkemään unissani muiston kaltaisia unia. Näin isäni, äitini, minut. Heidän onnensa sillä niityllä oli niin kaunista katseltavaa. Minulla voisi olla se onni vielä... Mutta aina uneeni ilmestyi suuri ori joka tappoi emäni. Se ori oli Conan. Vannoin kostoa hänelle. En lepäisi ennen kuin se... se saasta on kärsinyt edessäni." Viha valtasi mieleni.
"Päivä, jolloin sain kaiken selville... Silloin melkein menetin tyhmyyteni takia myös isäni. Juuri kun Conan aikoi mursakata isän, päätin mennä heidän väliinsä. Minun oli pakko. Tehdä kerrankin jotain hyödyllistä isäni vuoksi. Vaivuin iskun takia eräänlaiseen kauniiseen uneen. Näin siellä äitini ja Sonyan. Olin varma, että olin kuollut. Se tunne joka valtasi silloin mieleni oli helpottuneisuus. Emäni ja Sonya tahtoivat minun jäävän. Minäkin tahdoin, mutta en nähnyt isää missään. Se tarkoitti hänen olevan elossa vielä. En voinut siis jäädä. Valitsin valon sijasta pimeyden. Ehtisin vielä heidän luokseen..."
Käänsin katseeni kavioihini. Olin kertonut Yetolle jotain, mistä en ollut kertonut kenellekkään. En vain ymmärtänyt miksi. Ehkä oli helpompi kertoa asioita tuntemattomalle. Hiljaisuus sai minut hieman kiusaantuneeksi. Katsoin jälleen Yetoa, jolloin hän käänsi katseensa minuun. Hänen jäänsininen silmänsä näytti hetken aikaa normaalilta kunnes se sama hulluus iski siihen jälleen. Säpsähdin oria. En tiennyt mitä hän ajatteli. Vaikka hän näytti pelottavalta en perääntynyt. Olinhan itse tahtonut jäädä Yeton luokse tutustumisen toivossa.
Tästä jos Yeto jatkat?
_______
Thunder oli pyytänyt minut mukaansa, jotta Yetoksi osoittautunut hevonen saisi levätä. Otin muutaman askeleen Thunderiin päin ja pysähdyin, Thunderin jatkaessa yhä matkaansa. Katsoin Yetoa, hän näytti surulliselta. Thunder ei ilmeisesti huomannut kun en seurannut tätä, mutta se ei haitannut. Minulla oli nyt mahdollisuus tutustua Yetoon. Tällä kertaa ei ollut mukana... Zethoria. Ajatus hänestä sai minut värisemään. Hän oli Telantesilainen ja minä en. Olin nähnyt Conanin todellisen luonteen. Tunteeni Zethoria kohtaan olivat aivan liian sekavat. Kaipasin häntä, mutta toisaalta taas en.
Lähestyin Yetoa varoen. Tiesin hänen olevan arvaamaton, silti uskoin hänessä olevan hyvää. Hän oli nähnyt äitinsä ja kaiketi ystävänsä äskettäin. Niin kuin minä olin nähnyt emäni ja Sonyan unessani. Katsoin Yetoa pidetellen kyyneltäni. Miksi kaikki tärkeä vain katoaa? Tahdoin kovin kertoa omasta kokemuskestani Thunderin ja Yeton tapaan, mutta omani kuulosti hyvin pieneltä verrattuna heidän tarinaansa. Yeto katsoi kaukaisuuten. Mitä hän näki oikein siellä? En nähnyt mitään erikoista. Vain auringon ja meren. Hento tuuli pyyhälsi ohitsemme ja päätin kertoa mitä olin kokenut. Oli se sitten sen arvoista tai ei.
"En tiedä muistako, mutta tapasimme kerran. Mukanani oli vain kimo ori silloin. Minä olen Cherry." Huokaisin ja jatkoin. "Minä... Olen huono kertomaan kertomuksia... Eikä oma menneisyyteni ole sinun ja Thunderin kaltaisia... Mutta, toivottavasti et pistä pahaksesi jos sen kerron kuitenkin."
Ori käänsi korvansa minuun päin, mutta tujotti yhä merelle. Vain hänen arven peitossa oleva silmä oli minuun päin. Ehkä niin oli parempi.
"Emäni kuoli kun synnyin. Hänet murhasi setäni... Oikeasti, minun oli tarkoitus kuolla tuona päivänä, mutta äitini... Hän otti minulle tarkoitetun iskun vastaan." Mieleeni muistui uneni. Se sai minut värisemään. "En osaa kaivata häntä niin kuin sinä... Olihan äitisi kanssasi."
"Kuitenkin, minulle tärkeäksi tuli emänkorvikkeeni, Sonya. Hän imetti ja huolehti minusta kuin omasta varsastaan. Olimme onnellisia. Kaikki muuttui kun... Kun minä... Tein jotain jyrkästi kiellettyä. Minäen pitänyt kertomuksia sedästäni tosina kun tapasin tämän... Hän oli oikein kiltti ja huolehtivainen."
"Sonya kuoli takiani... Conan tappoi hänet petturuudesta ja väitti minulle tämän vain jääneen susien saaliiksi. Tosiaan, Sonya oli oikeasti soluttautuja Telantesista, mutta hän kaiketi vaihtoi puolta." Huokaisin jälleen syvään. Seuraavaksi minun tuli muistella jotain minulle kamalaa.
"Löysin pian Sonyan ruumiin susien ruokana... En koskaan unohda sitä näkyä. Rakas Sonyani... Olin poissa tolaltani ja tahdoin pois. Tahdoin Sonyan luokse, joten päätin... Lopettaa elämäni siihen paikkaan. Säälittävää kyllä, en siinä onnistunut."
Yeto katsoi edelleen samaa kohtaa. Kuitenkin hän kuunteli minua. Hänen ilmeensä oli levollinen. Kaiketi hän piti tarinoista.
"Kumma kyllä, aloin näkemään unissani muiston kaltaisia unia. Näin isäni, äitini, minut. Heidän onnensa sillä niityllä oli niin kaunista katseltavaa. Minulla voisi olla se onni vielä... Mutta aina uneeni ilmestyi suuri ori joka tappoi emäni. Se ori oli Conan. Vannoin kostoa hänelle. En lepäisi ennen kuin se... se saasta on kärsinyt edessäni." Viha valtasi mieleni.
"Päivä, jolloin sain kaiken selville... Silloin melkein menetin tyhmyyteni takia myös isäni. Juuri kun Conan aikoi mursakata isän, päätin mennä heidän väliinsä. Minun oli pakko. Tehdä kerrankin jotain hyödyllistä isäni vuoksi. Vaivuin iskun takia eräänlaiseen kauniiseen uneen. Näin siellä äitini ja Sonyan. Olin varma, että olin kuollut. Se tunne joka valtasi silloin mieleni oli helpottuneisuus. Emäni ja Sonya tahtoivat minun jäävän. Minäkin tahdoin, mutta en nähnyt isää missään. Se tarkoitti hänen olevan elossa vielä. En voinut siis jäädä. Valitsin valon sijasta pimeyden. Ehtisin vielä heidän luokseen..."
Käänsin katseeni kavioihini. Olin kertonut Yetolle jotain, mistä en ollut kertonut kenellekkään. En vain ymmärtänyt miksi. Ehkä oli helpompi kertoa asioita tuntemattomalle. Hiljaisuus sai minut hieman kiusaantuneeksi. Katsoin jälleen Yetoa, jolloin hän käänsi katseensa minuun. Hänen jäänsininen silmänsä näytti hetken aikaa normaalilta kunnes se sama hulluus iski siihen jälleen. Säpsähdin oria. En tiennyt mitä hän ajatteli. Vaikka hän näytti pelottavalta en perääntynyt. Olinhan itse tahtonut jäädä Yeton luokse tutustumisen toivossa.
Tästä jos Yeto jatkat?