Post by Raven on Oct 12, 2015 16:33:55 GMT 1
Yeto
Se mikä meitä vaanikin oli kyllä huomannut minun olevan loukkaantunut ja Kialin olevan pieni. Helppoja saaliita siis, mutta ehkä se menisi pois jos sitä lähestyi uhittelevasti... tai sitten se yksinkertaisesti vaan olisi iloinen, että saalis käveli suoraan suuhun. Se oli kuitenkin ainoa mahdollinen keino selvitä kun pakoon juokseminenkaan ei minulta tässä tilassa onnistuisi. Olin käskenyt Kialia juoksemaan karkuun, mutta pikku poni kieltäytyi jättämästä minua yksin tätä petoa vastaan. Olin hieman yllättynyt siitä koska en ollut tottunut siihen, että kukaan oikeasti tahtoisi vaarantaa henkensä minun takiani, mutta eipä minulla ollut ollut aiemmin ystäviä... tai olihan Sira, mutta hän oli kuollut. Ajatus hämmensi minua, mutta koska sellaisille ajatuksille ei ollut nyt aikaa, työnsin sen syrjään ja keskityin vain tähän tulevaan vaaraan. Ehkä meistä kahdestaan oli vastusta sille pedolle.
Kial esitteli pedolle voimiaan ja niin pitäisi minunkin. Nousin myös takajaloilleni kiljumaan kovaan ääneen myös. Iskin sitten etujalkani lujasti maahan korskuen. Haavojani vihlaisi, mutta en välittänyt siitä. Hengissä selviämisen vuoksi olisi näytettävä elinvoimaiselta. Peto ei kuitenkaan antanut huijata itseään. Silmien hohde hukkui pimeään, mutta olin varma, että se ei ollut mennyt pois. Se kiersi meitä. Kuitenkin se liikkui niin hiljaa, että hukkasin sen kokonaan aistieni ulkopuolelle.
"En näe." Kerroin Kialille. Se oli huolestuttavaa. Koetin paikantaa sen, mutta sen saanut siitä mitään merkkiä. Koetin haistaa sen, mutta se oli tuulen alla. Sitten se jo yllättäen hyökkäsi. Puuma kävi kiinni Kialiin ja kaatoi tämän maahan. Pikku poni huusi vuorostaan minua suojautumaan ja olemaan heittämättä omaa henkeäni hukkaan, mutta minä en aikonut jättää Kialia pulaan. Olihan hänkin pelastanut minut kuolemasta sinne rannalle. En välittänyt mitä Kial huusi vaan nousin uudelleen takajaloilleni ja Iskin puumaa etukavioillani. Se päästi irti mustasta ponista. Hyökkäsin uudelleen sitten sitä kohti vihaisesti hirnuen ja koetin uudelleen iskeä sitä kavioillani. Elukka kuitenkin väisti iskuani koska olin yhä aika jäykkä haavojeni takia. Se raapaisi minua terävillä kynsillä kylkeen, mutta minä käännyin uudelleen hyökäten ja koettaen pitää sen erossa Kialista. Yritin iskeä sitä uudelleen ja uudelleen kavioillani. Näykkäsin sitä myös niin lujaa kuin pystyin. Liikkuminen aukaisi muutaman vanhoista haavoistani, mutta pakotin itseni pysymään liikkeessä.
Se mikä meitä vaanikin oli kyllä huomannut minun olevan loukkaantunut ja Kialin olevan pieni. Helppoja saaliita siis, mutta ehkä se menisi pois jos sitä lähestyi uhittelevasti... tai sitten se yksinkertaisesti vaan olisi iloinen, että saalis käveli suoraan suuhun. Se oli kuitenkin ainoa mahdollinen keino selvitä kun pakoon juokseminenkaan ei minulta tässä tilassa onnistuisi. Olin käskenyt Kialia juoksemaan karkuun, mutta pikku poni kieltäytyi jättämästä minua yksin tätä petoa vastaan. Olin hieman yllättynyt siitä koska en ollut tottunut siihen, että kukaan oikeasti tahtoisi vaarantaa henkensä minun takiani, mutta eipä minulla ollut ollut aiemmin ystäviä... tai olihan Sira, mutta hän oli kuollut. Ajatus hämmensi minua, mutta koska sellaisille ajatuksille ei ollut nyt aikaa, työnsin sen syrjään ja keskityin vain tähän tulevaan vaaraan. Ehkä meistä kahdestaan oli vastusta sille pedolle.
Kial esitteli pedolle voimiaan ja niin pitäisi minunkin. Nousin myös takajaloilleni kiljumaan kovaan ääneen myös. Iskin sitten etujalkani lujasti maahan korskuen. Haavojani vihlaisi, mutta en välittänyt siitä. Hengissä selviämisen vuoksi olisi näytettävä elinvoimaiselta. Peto ei kuitenkaan antanut huijata itseään. Silmien hohde hukkui pimeään, mutta olin varma, että se ei ollut mennyt pois. Se kiersi meitä. Kuitenkin se liikkui niin hiljaa, että hukkasin sen kokonaan aistieni ulkopuolelle.
"En näe." Kerroin Kialille. Se oli huolestuttavaa. Koetin paikantaa sen, mutta sen saanut siitä mitään merkkiä. Koetin haistaa sen, mutta se oli tuulen alla. Sitten se jo yllättäen hyökkäsi. Puuma kävi kiinni Kialiin ja kaatoi tämän maahan. Pikku poni huusi vuorostaan minua suojautumaan ja olemaan heittämättä omaa henkeäni hukkaan, mutta minä en aikonut jättää Kialia pulaan. Olihan hänkin pelastanut minut kuolemasta sinne rannalle. En välittänyt mitä Kial huusi vaan nousin uudelleen takajaloilleni ja Iskin puumaa etukavioillani. Se päästi irti mustasta ponista. Hyökkäsin uudelleen sitten sitä kohti vihaisesti hirnuen ja koetin uudelleen iskeä sitä kavioillani. Elukka kuitenkin väisti iskuani koska olin yhä aika jäykkä haavojeni takia. Se raapaisi minua terävillä kynsillä kylkeen, mutta minä käännyin uudelleen hyökäten ja koettaen pitää sen erossa Kialista. Yritin iskeä sitä uudelleen ja uudelleen kavioillani. Näykkäsin sitä myös niin lujaa kuin pystyin. Liikkuminen aukaisi muutaman vanhoista haavoistani, mutta pakotin itseni pysymään liikkeessä.