Post by Conan on Feb 18, 2015 16:14:15 GMT 1
Jatkoa Moonyn tarinalle Vanha tuttu, sekä Yeton Hyvästi tarinalle.
- - - - -
Laukkasimme rauhalliseen tahtiin kohti Chastityä. Moony säkenöi ilosta, hän hymyili. Heikko lounaistuuli pörrötti turkkiani ja sai lyhyen harjan hulmuamaan kuin mustat tulen lieskat konsanaan. Moonyn kostea karva säkenöi ja pitkä harja hulmusi kauniisti.
Laukkasimme jonkin matkaa, ennenkuin Moony jäi jälkeeni. Häntä väsytti ja selvästi koski vielä vanhoihin haavoihin. Hidastin vauhtiani, ja Moony otti minut kiinni. Jatkoimme matkaa kävellen. Kävelimme rauhallisesti meren rantaa kohti, sieltä kun pääsisi helpoiten Chastityn puolelle Moonyn kanssa, kun joki ei siellä ollut niin leveä.
''Oletko nyt aivan varma, että haluat tulla..?'' Moony kysyi epäröiden.
''Tietenkin, en halua päästää sinua silmistäni. Ettei vain satu mitään.'' Virnistin Moonylle ja iskin silmääni.
''Selvä..'' Moony mutisi. Yhtäkkiä hän pysähtyi, aivan kuin olisi nähnyt aaveen.
Pysähdyin itsekkin ja katsoin samaan suuntaan kuin Moony. Aivan rantaviivalla, kivikossa oli jotain. Se ei ollut kivi, vaan jokin muu. Hivuttauduin hiljaa lähemmäs, Moony käveli aavistuksen taaempana, kuitenkin vierelläni niin että näin hänet sivusilmällä.
Lähestyin tuntematonta möykkyä edelleen varovasti, tarpeeksi lähelleni päästyä näin sen. Hevonen. Hevonen joka makasi verta vuotavana kivikossa. Sen toinen silmä oli arpien peitossa, toinen oli suljettu. Kyseinen, minua tummempi hevonen vain makasi siinä. Se ei tehnyt elettäkään. Tuijotin hevosta tarkasti jäänsinisillä silmilläni. Hevonen hengitti, mutta kovin heikosti, sitä ei juurikaan huomannut.
''Se elää.'' Hörähdin ja höristin korviani. Katsoin edelleen tuota tuntematonta hevosta.
''Mitä aijot, Conan?'' Moony kuulosti huolestuneelta ja näyttikin siltä.
''Pelastan sen. Hevonen on sen verran pieni, että saan sen tuolta kyllä pois. Tämä ei kyllä ole tapaistani..'' Huokaisin ja Moony antoi suukon poskelleni.
''Ritarini.'' Hän hymyili.
Astelin aivan hevosen viereen ja tökkäsin sitä turvallani varovasti kylkeen. Hevonen ei näyttänyt elonmerkkejä. Kuulin kuitenkin sen hengityksen. Tökkäsin vähän kovempaa samaan kohtaan. Hevonen avasi ainokaisen silmänsä erittäin hitaasti. Se avasi suunsa, mutta ei saanut ääntä ulos.
''Autan sinut ylös.'' Hörähdin niin ystävällisesti kuin vain osasin.
''Krrrh..'' Hevonen kähisi jotain. Se puri hampaansa yhteen. ''Mene.. pois..''
''En, sinä et jää siihen. Turhaan väität vastaan.'' Hymähdin ja tuupin hevosta ylös.
Moony riensi avuksi. Hän nosti hevosen pään vedestä niin, että minä sain pääni sen kaulan alle. Moony laskeutui makuulle veteen, orin viereen. Punnersin ylös varovasti polviltani ja laskin hevosen pään Moonyn sään päälle.
''Varovasti, yritetään saada hänet selkääni'' Hörähdin katsoen Moonya ja sitten huolestuneen oloisesti oria.
Hivutin turpaani orin etujalkojen alle. Hän liikahti aavistuksen jolloin sain koko pääni orin alle. Pääni raapaisi ilkeästi hevosen alla olevia pikkukiviä, mutta en välinnänyt. Nostin niin kovasti kuin vain jaksoin. Yhtäkkiä Moony teki samaa toisella puolella ja saimme orin istumaan. Sujahdin orin etujalkojen alle, jolloin ori oli jo puoliksi selässäni.
''Viimeinen ponnistus. Jaksatko nostaa sen takajalkoja vähän, jotta saan sen kunnolla selkääni?'' Kysyin Moonylta varovasti, tietäen hänen kuntonsa. Moony nyökkäsi ja auttoi orin seisailleen.
Pyöräytin orin selkääni niin, että hän oli kokonaan selässäni, etujalat ja takajalat molemmin puolin kehoani. Kävelin hitaasti pois vedestä kuivalle maalle, Moony tarkkaili, että ori pysyisi selässäni.
''Emme nyt taidakkaan mennä Cherryn luo. Anteeksi, Moony.'' Pahoittelin.
''Ei se haittaa, autetaan ennemmin tätä oria. Hän ei olisi pärjännyt enää pitkään tuolla.'' Moony huokaisi helpottuneena, saimme orin sentään pois vedestä. ''Jaksatko varmasti kantaa hänet?''
''Jaksan kyllä. Näetkö minussa heikkouden merkkejä?'' Naurahdin. Moony hihitti vieressäni.
''En näe. Muskelimieheni.'' Moony hörähti huvittuneena.
Jatkoimme matkaa hitaasti, jutellen kaikesta hauskasta. Välillä nauroimme kunnolla, kun vitsailimme toisten kustannuksella. Pitkän matkan aikana, litimärkä hevonen selässäni, minulle alkoi tulla kylmä, mutta kestin sen. Vein orin Zethorin kanssa samaan luolaan. Zethor katsoi minua vaisusti, mutta silti pettyneenä, kun ei saanut olla yksin. Parantaja oli heti vieraan kimpussa. Parantaja peitti orin tärisevän kehon kuivalla sammaleella, joka imi veden kuin pesusieni. Ori oli hetkessä jo paljon kuivempi, mutta siltikään se ei antanut muita elonmerkkejä kuin hengityksen.
''Zethor, poistuisitko hetkeksi? Mene juttelemaan Moonylle, hän odottaa minua luolassani, mutta minä en nyt jouda sinne.'' Toivoin Zethorin ymmärtävän. Hän nousi varovasti ylös ja käveli löntystellen ulos luolasta. Katsoin orin perään, mutta siirsin katseeni luolan perällä makaavaan pienikokoiseen oriin. Kävelin hänen vierelleen ja laskeuduin hänen viereensä makuulle. Ori ei reagoinut edelleenkään hentoon tökkimiseen.
''Kuule.. En tiedä, kuuletko minua, mutta kerron nyt kuitenkin. Kun näin sinut siellä rannalla.. Jokin pieni valo syttyi pimeässä sisimmässäni..'' Huokaisin ja katsoin ulos. Ori ei edelleenkään liikkunut. ''En tiedä mistä tulla tupsahdit. En ole nähnyt sinua aikaisemmin, mutta arvistasi päätellen, menneisyytesi on ollut karu. Niin minunkin, joten se varmaan sai pelastamaan sinut. En ole hyvä, vaan paha. Tapan elääkseni. Mutta herätit jotenkin pienen valon sisälläni.'' Jatkoin. Ei edelleenkään mitään.
''Voisin kertoa sinulle tarinan. Mutta se kuulostaisi ehkä hullulta, en ole mikään tarinankertoja, kuten jotkut ovat. Mutta edesmennyt isäni kertoi tämän joskus minulle...'' Hymähdin ja muistelin isääni muutaman sekunnin, ennenkuin aloitin..
''Kauan sitten, suuren maanjäristyksen seurauksena, syntyi saari, joka oli kaksijaloille liian karua seutua, liian kivikkoista ja kuivaa. Liian kaukana mantereista. Saari oli Peneplain, tämä saari jolla nyt olet. Mutta kuitenkin. Kauan kauan sen jälkeen, saarelle ajautui kaksijalkojen keskuudesta hevonen. Hän oli tamma. Erityinen sellainen. Tamman nimi oli Shádjana. Revontulien täyteisenä yönä Shádjana käytti voimiaan ja loihti Peneplainesta hevosten saaren. Saarella rupesi kasvavaan kasveja, pensaita, kaikkea mitä hevonen voisi vain toivoa. Myöhemmin saarelle ajautui jostain villihevosia, jotka lisääntyivät ja loivat loppuen lopuski asutun, hevosten kylmän paratiisin.'' Tarinoin lempeähköllä äänellä, muistellen sitä aikaa, kun isäni sen minulle kertoi. ''Se on tämän saaren tarina. Tarina on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nyt sinäkin sait sen kuulla''
- - - - -
Yeto jatkaa ^^
- - - - -
Laukkasimme rauhalliseen tahtiin kohti Chastityä. Moony säkenöi ilosta, hän hymyili. Heikko lounaistuuli pörrötti turkkiani ja sai lyhyen harjan hulmuamaan kuin mustat tulen lieskat konsanaan. Moonyn kostea karva säkenöi ja pitkä harja hulmusi kauniisti.
Laukkasimme jonkin matkaa, ennenkuin Moony jäi jälkeeni. Häntä väsytti ja selvästi koski vielä vanhoihin haavoihin. Hidastin vauhtiani, ja Moony otti minut kiinni. Jatkoimme matkaa kävellen. Kävelimme rauhallisesti meren rantaa kohti, sieltä kun pääsisi helpoiten Chastityn puolelle Moonyn kanssa, kun joki ei siellä ollut niin leveä.
''Oletko nyt aivan varma, että haluat tulla..?'' Moony kysyi epäröiden.
''Tietenkin, en halua päästää sinua silmistäni. Ettei vain satu mitään.'' Virnistin Moonylle ja iskin silmääni.
''Selvä..'' Moony mutisi. Yhtäkkiä hän pysähtyi, aivan kuin olisi nähnyt aaveen.
Pysähdyin itsekkin ja katsoin samaan suuntaan kuin Moony. Aivan rantaviivalla, kivikossa oli jotain. Se ei ollut kivi, vaan jokin muu. Hivuttauduin hiljaa lähemmäs, Moony käveli aavistuksen taaempana, kuitenkin vierelläni niin että näin hänet sivusilmällä.
Lähestyin tuntematonta möykkyä edelleen varovasti, tarpeeksi lähelleni päästyä näin sen. Hevonen. Hevonen joka makasi verta vuotavana kivikossa. Sen toinen silmä oli arpien peitossa, toinen oli suljettu. Kyseinen, minua tummempi hevonen vain makasi siinä. Se ei tehnyt elettäkään. Tuijotin hevosta tarkasti jäänsinisillä silmilläni. Hevonen hengitti, mutta kovin heikosti, sitä ei juurikaan huomannut.
''Se elää.'' Hörähdin ja höristin korviani. Katsoin edelleen tuota tuntematonta hevosta.
''Mitä aijot, Conan?'' Moony kuulosti huolestuneelta ja näyttikin siltä.
''Pelastan sen. Hevonen on sen verran pieni, että saan sen tuolta kyllä pois. Tämä ei kyllä ole tapaistani..'' Huokaisin ja Moony antoi suukon poskelleni.
''Ritarini.'' Hän hymyili.
Astelin aivan hevosen viereen ja tökkäsin sitä turvallani varovasti kylkeen. Hevonen ei näyttänyt elonmerkkejä. Kuulin kuitenkin sen hengityksen. Tökkäsin vähän kovempaa samaan kohtaan. Hevonen avasi ainokaisen silmänsä erittäin hitaasti. Se avasi suunsa, mutta ei saanut ääntä ulos.
''Autan sinut ylös.'' Hörähdin niin ystävällisesti kuin vain osasin.
''Krrrh..'' Hevonen kähisi jotain. Se puri hampaansa yhteen. ''Mene.. pois..''
''En, sinä et jää siihen. Turhaan väität vastaan.'' Hymähdin ja tuupin hevosta ylös.
Moony riensi avuksi. Hän nosti hevosen pään vedestä niin, että minä sain pääni sen kaulan alle. Moony laskeutui makuulle veteen, orin viereen. Punnersin ylös varovasti polviltani ja laskin hevosen pään Moonyn sään päälle.
''Varovasti, yritetään saada hänet selkääni'' Hörähdin katsoen Moonya ja sitten huolestuneen oloisesti oria.
Hivutin turpaani orin etujalkojen alle. Hän liikahti aavistuksen jolloin sain koko pääni orin alle. Pääni raapaisi ilkeästi hevosen alla olevia pikkukiviä, mutta en välinnänyt. Nostin niin kovasti kuin vain jaksoin. Yhtäkkiä Moony teki samaa toisella puolella ja saimme orin istumaan. Sujahdin orin etujalkojen alle, jolloin ori oli jo puoliksi selässäni.
''Viimeinen ponnistus. Jaksatko nostaa sen takajalkoja vähän, jotta saan sen kunnolla selkääni?'' Kysyin Moonylta varovasti, tietäen hänen kuntonsa. Moony nyökkäsi ja auttoi orin seisailleen.
Pyöräytin orin selkääni niin, että hän oli kokonaan selässäni, etujalat ja takajalat molemmin puolin kehoani. Kävelin hitaasti pois vedestä kuivalle maalle, Moony tarkkaili, että ori pysyisi selässäni.
''Emme nyt taidakkaan mennä Cherryn luo. Anteeksi, Moony.'' Pahoittelin.
''Ei se haittaa, autetaan ennemmin tätä oria. Hän ei olisi pärjännyt enää pitkään tuolla.'' Moony huokaisi helpottuneena, saimme orin sentään pois vedestä. ''Jaksatko varmasti kantaa hänet?''
''Jaksan kyllä. Näetkö minussa heikkouden merkkejä?'' Naurahdin. Moony hihitti vieressäni.
''En näe. Muskelimieheni.'' Moony hörähti huvittuneena.
Jatkoimme matkaa hitaasti, jutellen kaikesta hauskasta. Välillä nauroimme kunnolla, kun vitsailimme toisten kustannuksella. Pitkän matkan aikana, litimärkä hevonen selässäni, minulle alkoi tulla kylmä, mutta kestin sen. Vein orin Zethorin kanssa samaan luolaan. Zethor katsoi minua vaisusti, mutta silti pettyneenä, kun ei saanut olla yksin. Parantaja oli heti vieraan kimpussa. Parantaja peitti orin tärisevän kehon kuivalla sammaleella, joka imi veden kuin pesusieni. Ori oli hetkessä jo paljon kuivempi, mutta siltikään se ei antanut muita elonmerkkejä kuin hengityksen.
''Zethor, poistuisitko hetkeksi? Mene juttelemaan Moonylle, hän odottaa minua luolassani, mutta minä en nyt jouda sinne.'' Toivoin Zethorin ymmärtävän. Hän nousi varovasti ylös ja käveli löntystellen ulos luolasta. Katsoin orin perään, mutta siirsin katseeni luolan perällä makaavaan pienikokoiseen oriin. Kävelin hänen vierelleen ja laskeuduin hänen viereensä makuulle. Ori ei reagoinut edelleenkään hentoon tökkimiseen.
''Kuule.. En tiedä, kuuletko minua, mutta kerron nyt kuitenkin. Kun näin sinut siellä rannalla.. Jokin pieni valo syttyi pimeässä sisimmässäni..'' Huokaisin ja katsoin ulos. Ori ei edelleenkään liikkunut. ''En tiedä mistä tulla tupsahdit. En ole nähnyt sinua aikaisemmin, mutta arvistasi päätellen, menneisyytesi on ollut karu. Niin minunkin, joten se varmaan sai pelastamaan sinut. En ole hyvä, vaan paha. Tapan elääkseni. Mutta herätit jotenkin pienen valon sisälläni.'' Jatkoin. Ei edelleenkään mitään.
''Voisin kertoa sinulle tarinan. Mutta se kuulostaisi ehkä hullulta, en ole mikään tarinankertoja, kuten jotkut ovat. Mutta edesmennyt isäni kertoi tämän joskus minulle...'' Hymähdin ja muistelin isääni muutaman sekunnin, ennenkuin aloitin..
''Kauan sitten, suuren maanjäristyksen seurauksena, syntyi saari, joka oli kaksijaloille liian karua seutua, liian kivikkoista ja kuivaa. Liian kaukana mantereista. Saari oli Peneplain, tämä saari jolla nyt olet. Mutta kuitenkin. Kauan kauan sen jälkeen, saarelle ajautui kaksijalkojen keskuudesta hevonen. Hän oli tamma. Erityinen sellainen. Tamman nimi oli Shádjana. Revontulien täyteisenä yönä Shádjana käytti voimiaan ja loihti Peneplainesta hevosten saaren. Saarella rupesi kasvavaan kasveja, pensaita, kaikkea mitä hevonen voisi vain toivoa. Myöhemmin saarelle ajautui jostain villihevosia, jotka lisääntyivät ja loivat loppuen lopuski asutun, hevosten kylmän paratiisin.'' Tarinoin lempeähköllä äänellä, muistellen sitä aikaa, kun isäni sen minulle kertoi. ''Se on tämän saaren tarina. Tarina on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nyt sinäkin sait sen kuulla''
- - - - -
Yeto jatkaa ^^