Post by Thunder on Mar 4, 2015 16:24:48 GMT 1
Jatkoa Raulin tarinalle ”Aamun koittaessa” siitä kohti mihin oma osuuteni jäi.
Heräsin. Raul oli jo lähtenyt. Pian hoitajia käveli varsojen ja parin haavoittuneen kanssa. ”Mitä…Mitä tapahtuu?” kysyin. ”Sota alkaa pian” hoitaja sanoi surulliseen sävyyn. #Se sota! Ei en voi maata täällä!# ajattelin ja yritin nousta. Kunnes pääsin pystyyn mutta huojuin aika lailla. ”Ei! Ette saa nousta vielä!” yksi hoitajista huudahti. ”Minä en jää pois sodasta! Tulin tänne ollakseni uskollinen omasta elämästäni riipumatta! En jätä sotaa välistä vaikka kuolisin! Ymmärrätkö?!” huusin vaikka en olisi tahtonut. Hoitaja hiljeni täysin ja näytti hieman säikähtäneeltä. Kävelin eteenpäin. Joka asekel sattui. Mutta en luovuttanut. Pysähdyin hetkeksi hengittämään. Huojuin kuin pieni taimi tuulessa. Yllättäen sotilas tuli vierelleni. ”Ette voi mennä sotaan! Minut laitettiin hakemaan sinut.” hän selitti. En välittänyt hänestä vaan jatkoin matkaani. Kunnes hän asettautui eteeni. Yritin kiertää hänet mutta aina hän tuli eteeni. Ja juoksi minua päin. Kaaduin kyljelleni mikä sattui aika paljon.
”Anteeksi mutta en voi päästä sinua jatkamaan!” Hän sanoi itse varmana.
”Enkö saa edes anoa lupaa sotaan johtajalta?” kysyin.
”E-en tiedä” hän sanoi.
”Niin joten voin kysyä. Älä siis estä minua!” sanoin ääntä hieman korottaen.
Nousin pystyyn ja jatkoin matkaani. Se soturi kuitenkin seurasi minua. Pian olimme perillä ja Raul kääntyi kuulessaan takaansa ääniä. ”Mitä..”kuulin hänen sanovan.
”Thunder! Mitä teet täällä?” Raul kysyi huolestuneena ja tuli luokseni.
”Ha-haluan osallistua sotaan..Ole kiltti ja anna minun osallistua en pysty elämään itseni kanssa jos en saa osallistua” pyysin ja katsoin Raulia silmiin.
”Ei..ei käy olet haavoittunut” Raul sanoi.
”Ei haittaa vien kyllä mukanani kaksi kolme vihollista! Lupaan” sanoin.
”Ei käy en halua menettää sinua..” Raul kuiskasi.
Itkin. Raul katsoi minua. ”Älä itke..Mene takaisin muiden luokse” Raul sanoi ja meni takaisin omalle paikalleen. Katsoin häntä kunnes käännyin poispäin ja laahustin takaisin järville. Menin erilleen muista. Lösähdin maahan. Pääni oli etusteni takan piilossa. Itkin. En saanut osallistua. Se tuntui pahalta. Tuuli huokaisi kylmän henkäyksensä yltäni. Se sai haavat särkemään. En ollut kertonut kenellenkään arvesta mikä kulki molemmin puolin harjani tyveä. Se oli muisto siitä kuinka meinasin kuolla mutta samalla muistutus kostosta Conanille. Conan oli kiduttanut minut henkihieveriin ja jättänyt lojumaan Primsin lähelle. En tiennyt näkisinkö hänen kuolemaa. Mutta toivo hänen tappamisestaan elää.
Nostin pääni kavioiden lomasta ja katsoin järveä. Sen pinalla pienet ötökät juoksentelivat. Välistä tuulen huojuttaessa niitä. Yllättäen yksi painui pinnan alle eikä noussut. Se sai pakosti ajattelemaan kuinka lyhyt elämä voi olla..Pelkkä silmän räpäytys. Nostin katseeni taivaalle jossa linnut kamppailivat löytämästään kalasta. Katselin ympärilleni kunnes siirsin katseeni ruohikkoon. Leppäkerttu kipitti heinän korren päällä kunnes lähti lentoon. ”Tässä yrttinne” hoitaja sanoi ja tiputti yritit eteeni. ”kiitos” sanoin. Yritit maistuivat kitkeriltä mutta kai ne oli pakko syödä. Ajattelin Raulia..Cherryä kuinka he voivat missä he ovat nytten. #Miksi mietin asiaa..En ole Raulin puoliso tai Cherryn äiti..# ajattelin. Mutta molemmat ovat minulle tärkeitä. Missäköhän Cherry oli? Raulin lähettämät etsijätkään eivät ole palanneet. Se jos mikä sai minut huolestumaan. #Cherry ole kunossa ole!# ajattelin. En kestäisi jos hän kuolisi. Huomasin kuinka pari hevosta lähestyi. Keitä nuo ovat. Eivät kai vihollisia. En tuntenut heitä ja he toivat mukanaan kaamean hajun.
”Katso! Tuosta riittää molemille!” toinen hevosista sanoi.
”Niin. Tarpeeksi iso!” toinen vastasi.
”Keitä te olette?” kysyin.
”Olemme Kanbal lauman jäseniä ja varo vaan olemme nälkäisiä emmekä todellankaan mutusta mitään ruohoa.” toinen vastasi.
Yllättäen he hyökkäsivät kimppuuni. Potkaisin toista päähän ja toista etuseen. ”Hampaat irti minusta!” huusin. Olisin toivonut apua mutta kukaan ei kuullut. Purin edessä olevaa kaulaan henkitorven kohdalta. Toinen repi minua irti. ”Hulluko olet kuolen jos revit sitä!” sanoi se jota purin kaulaan. ”Anteeksi” toinen sanoi ja päästi irti. Repäisin niin kovaa kuin pystyin ja kaula rasahti auki. Toinen syöksyi kimppuuni. Potkaisin häntä täysillä rintaan. Se köhi hetken kunnes nousi. Se sai otteen niskastani juuri arven kohdalta. Viiltävä kipu tuntui arvessani. Huitaisin sitä etusellani sen etuseen mikä sai sen kaatumaan. Sain otteen kaulasta. Repäisin niin kovaa kuin jaksoin. Kaksi kuollutta kannibaalia maksai maassa.
Olin hengästynyt ja minua huimasi. Menin sivumpaan ja huuhtelin turpani verestä. Rupesin makaamaan. ”Se oli lähellä..”huokaisin. Yksi hoitajista tuli paikalle. ”Mitä täällä on tapahtunut?” Hän kysyi katsellen ruumiita. ”Pari vihollis lauman jäsentä tuli tänne joten hoitelin ne” sanoin. ”Tuossa kunossa?” hän kysyi ja siirsi katseensa minuun. ”Niin. Olen kokenut pahempaakin” sanoin. Hoitaja kuitenkin tarkisti minut. ”Ei sinussa ainakaan mitään vakavaa ole” hän sanoi ja jatkoi ”lepää nyt jotta mitään vakavaa ei sattuisi.” Hoitaja meni pois. Hengitykseni ja sydämen lyönnit alkoivat tasaantua. Join vähän järvestä. Katsoin kuvajaistani. Näytin erilaiselta kuin ennen. En niin enää siltä äkäiseltä ja iän jälkien jättämältä hevoselta. Mutta silti en tiennyt miltä näytin mutta oudolta muuta en voi sanoa. Käänsin katseeni ruumiiden suuntaan. Kuolema seisoi vähän kauempana niistä. #Onko sinulla vain huono tuuri vai oletko tosiaan se joka vie sielun toisilta?# ajattelin. Katsoin ruumiita kun nostin katseeni hän oli poissa. Katsoin ympärilleni mutta häntä ei näkynyt mistään. Minua hieman karmi tuo hänen hiljaisuutensa. Nousin pystyyn ja vaihdoin paikkaa jotta ei tarvitsisi haistella ruumiita. Oloni oli yksinäinen mutta ei minulla ollut ketään kenen kanssa olisin. Cherry on jossain ja Raul johtaa sotaa. Aamu aurinko alkoi pienesti nousta. Pian kaikki alkaisi. Halusin vielä nähdä kuitenkin Raulin ennen sotaa. Joten nousin ja lähdin etsimään häntä. Löysin hänet pian kun hän tuli vielä tarkistamaan tilanteen nopeasti. Kävelin hänen luokseen.
”Milloin sota alkaa?” kysyin.
”Pian..tulin vain tarkistamaan tilanteen täällä.
" Raul sanoi.
”Selvä.” Sanoin ja katsoin maahan.
”Ei hätää. Me voitamme.” Raul lohdutteli.
”Lupaathan tulla ehjänä takaisin?” kysyin.
Raul katsoi minua. ”Lupaan.” hän sanoi.
Katsoin häntä pienesti hymyillen.
Raul jatkaa? ^^
Heräsin. Raul oli jo lähtenyt. Pian hoitajia käveli varsojen ja parin haavoittuneen kanssa. ”Mitä…Mitä tapahtuu?” kysyin. ”Sota alkaa pian” hoitaja sanoi surulliseen sävyyn. #Se sota! Ei en voi maata täällä!# ajattelin ja yritin nousta. Kunnes pääsin pystyyn mutta huojuin aika lailla. ”Ei! Ette saa nousta vielä!” yksi hoitajista huudahti. ”Minä en jää pois sodasta! Tulin tänne ollakseni uskollinen omasta elämästäni riipumatta! En jätä sotaa välistä vaikka kuolisin! Ymmärrätkö?!” huusin vaikka en olisi tahtonut. Hoitaja hiljeni täysin ja näytti hieman säikähtäneeltä. Kävelin eteenpäin. Joka asekel sattui. Mutta en luovuttanut. Pysähdyin hetkeksi hengittämään. Huojuin kuin pieni taimi tuulessa. Yllättäen sotilas tuli vierelleni. ”Ette voi mennä sotaan! Minut laitettiin hakemaan sinut.” hän selitti. En välittänyt hänestä vaan jatkoin matkaani. Kunnes hän asettautui eteeni. Yritin kiertää hänet mutta aina hän tuli eteeni. Ja juoksi minua päin. Kaaduin kyljelleni mikä sattui aika paljon.
”Anteeksi mutta en voi päästä sinua jatkamaan!” Hän sanoi itse varmana.
”Enkö saa edes anoa lupaa sotaan johtajalta?” kysyin.
”E-en tiedä” hän sanoi.
”Niin joten voin kysyä. Älä siis estä minua!” sanoin ääntä hieman korottaen.
Nousin pystyyn ja jatkoin matkaani. Se soturi kuitenkin seurasi minua. Pian olimme perillä ja Raul kääntyi kuulessaan takaansa ääniä. ”Mitä..”kuulin hänen sanovan.
”Thunder! Mitä teet täällä?” Raul kysyi huolestuneena ja tuli luokseni.
”Ha-haluan osallistua sotaan..Ole kiltti ja anna minun osallistua en pysty elämään itseni kanssa jos en saa osallistua” pyysin ja katsoin Raulia silmiin.
”Ei..ei käy olet haavoittunut” Raul sanoi.
”Ei haittaa vien kyllä mukanani kaksi kolme vihollista! Lupaan” sanoin.
”Ei käy en halua menettää sinua..” Raul kuiskasi.
Itkin. Raul katsoi minua. ”Älä itke..Mene takaisin muiden luokse” Raul sanoi ja meni takaisin omalle paikalleen. Katsoin häntä kunnes käännyin poispäin ja laahustin takaisin järville. Menin erilleen muista. Lösähdin maahan. Pääni oli etusteni takan piilossa. Itkin. En saanut osallistua. Se tuntui pahalta. Tuuli huokaisi kylmän henkäyksensä yltäni. Se sai haavat särkemään. En ollut kertonut kenellenkään arvesta mikä kulki molemmin puolin harjani tyveä. Se oli muisto siitä kuinka meinasin kuolla mutta samalla muistutus kostosta Conanille. Conan oli kiduttanut minut henkihieveriin ja jättänyt lojumaan Primsin lähelle. En tiennyt näkisinkö hänen kuolemaa. Mutta toivo hänen tappamisestaan elää.
Nostin pääni kavioiden lomasta ja katsoin järveä. Sen pinalla pienet ötökät juoksentelivat. Välistä tuulen huojuttaessa niitä. Yllättäen yksi painui pinnan alle eikä noussut. Se sai pakosti ajattelemaan kuinka lyhyt elämä voi olla..Pelkkä silmän räpäytys. Nostin katseeni taivaalle jossa linnut kamppailivat löytämästään kalasta. Katselin ympärilleni kunnes siirsin katseeni ruohikkoon. Leppäkerttu kipitti heinän korren päällä kunnes lähti lentoon. ”Tässä yrttinne” hoitaja sanoi ja tiputti yritit eteeni. ”kiitos” sanoin. Yritit maistuivat kitkeriltä mutta kai ne oli pakko syödä. Ajattelin Raulia..Cherryä kuinka he voivat missä he ovat nytten. #Miksi mietin asiaa..En ole Raulin puoliso tai Cherryn äiti..# ajattelin. Mutta molemmat ovat minulle tärkeitä. Missäköhän Cherry oli? Raulin lähettämät etsijätkään eivät ole palanneet. Se jos mikä sai minut huolestumaan. #Cherry ole kunossa ole!# ajattelin. En kestäisi jos hän kuolisi. Huomasin kuinka pari hevosta lähestyi. Keitä nuo ovat. Eivät kai vihollisia. En tuntenut heitä ja he toivat mukanaan kaamean hajun.
”Katso! Tuosta riittää molemille!” toinen hevosista sanoi.
”Niin. Tarpeeksi iso!” toinen vastasi.
”Keitä te olette?” kysyin.
”Olemme Kanbal lauman jäseniä ja varo vaan olemme nälkäisiä emmekä todellankaan mutusta mitään ruohoa.” toinen vastasi.
Yllättäen he hyökkäsivät kimppuuni. Potkaisin toista päähän ja toista etuseen. ”Hampaat irti minusta!” huusin. Olisin toivonut apua mutta kukaan ei kuullut. Purin edessä olevaa kaulaan henkitorven kohdalta. Toinen repi minua irti. ”Hulluko olet kuolen jos revit sitä!” sanoi se jota purin kaulaan. ”Anteeksi” toinen sanoi ja päästi irti. Repäisin niin kovaa kuin pystyin ja kaula rasahti auki. Toinen syöksyi kimppuuni. Potkaisin häntä täysillä rintaan. Se köhi hetken kunnes nousi. Se sai otteen niskastani juuri arven kohdalta. Viiltävä kipu tuntui arvessani. Huitaisin sitä etusellani sen etuseen mikä sai sen kaatumaan. Sain otteen kaulasta. Repäisin niin kovaa kuin jaksoin. Kaksi kuollutta kannibaalia maksai maassa.
Olin hengästynyt ja minua huimasi. Menin sivumpaan ja huuhtelin turpani verestä. Rupesin makaamaan. ”Se oli lähellä..”huokaisin. Yksi hoitajista tuli paikalle. ”Mitä täällä on tapahtunut?” Hän kysyi katsellen ruumiita. ”Pari vihollis lauman jäsentä tuli tänne joten hoitelin ne” sanoin. ”Tuossa kunossa?” hän kysyi ja siirsi katseensa minuun. ”Niin. Olen kokenut pahempaakin” sanoin. Hoitaja kuitenkin tarkisti minut. ”Ei sinussa ainakaan mitään vakavaa ole” hän sanoi ja jatkoi ”lepää nyt jotta mitään vakavaa ei sattuisi.” Hoitaja meni pois. Hengitykseni ja sydämen lyönnit alkoivat tasaantua. Join vähän järvestä. Katsoin kuvajaistani. Näytin erilaiselta kuin ennen. En niin enää siltä äkäiseltä ja iän jälkien jättämältä hevoselta. Mutta silti en tiennyt miltä näytin mutta oudolta muuta en voi sanoa. Käänsin katseeni ruumiiden suuntaan. Kuolema seisoi vähän kauempana niistä. #Onko sinulla vain huono tuuri vai oletko tosiaan se joka vie sielun toisilta?# ajattelin. Katsoin ruumiita kun nostin katseeni hän oli poissa. Katsoin ympärilleni mutta häntä ei näkynyt mistään. Minua hieman karmi tuo hänen hiljaisuutensa. Nousin pystyyn ja vaihdoin paikkaa jotta ei tarvitsisi haistella ruumiita. Oloni oli yksinäinen mutta ei minulla ollut ketään kenen kanssa olisin. Cherry on jossain ja Raul johtaa sotaa. Aamu aurinko alkoi pienesti nousta. Pian kaikki alkaisi. Halusin vielä nähdä kuitenkin Raulin ennen sotaa. Joten nousin ja lähdin etsimään häntä. Löysin hänet pian kun hän tuli vielä tarkistamaan tilanteen nopeasti. Kävelin hänen luokseen.
”Milloin sota alkaa?” kysyin.
”Pian..tulin vain tarkistamaan tilanteen täällä.
" Raul sanoi.
”Selvä.” Sanoin ja katsoin maahan.
”Ei hätää. Me voitamme.” Raul lohdutteli.
”Lupaathan tulla ehjänä takaisin?” kysyin.
Raul katsoi minua. ”Lupaan.” hän sanoi.
Katsoin häntä pienesti hymyillen.
Raul jatkaa? ^^