Post by Kial on Feb 28, 2015 22:37:34 GMT 1
Jatkoa Yeton tarinalle Julma pila sekä Cherryn tarinalle Tässä ja nyt
- - - - -
Se tuntematon hevonen, joka siinä rantaviivalla makasi, tuijotti minua hetken virnistäen. Hänen kurkustaan kuului rahiseva, tukahtunut ääni. Sitten se loppui ja ori sulki silmänsä. Seisoin edelleen kauhusta kankeana paikoillani enkä uskaltanut liikkua. Olikohan tämä sittenkään hyvä idea? Epävarmuus ja pelko valtasivat minut. Tuo ori, voisi viedä minulta hengen kun se tuosta nousisi ja hyökkäisi. En ehtisi pakoon, en millään.
Kehoni tärisi ja tuijotin edelleen valkoiset silmät pyöreänä tuota oria. Se ei hievahtanutkaan ja hengittikin melko katkonaisesti ja raskaasti. Sen jaloissa näkyi pienoista tärinää, kuten omissanikin, mutta se ei näyttänyt olevan halukas nousemaan.
''Ku..Kuka olet?'' Pystyin peloltani kysymään. Ori ei vastannut. Se liikautti vain hieman toista korvaansa.
''Huhuu?'' Tärisin. ''Ku..kuuletko sinä?'' Jälleen, ori vain heilautti korvaansa, mutta ei vastannut.
''Olen Kial. A..asun vu..vuorella.'' Selitin tuijottaen edelleen oria.
''Yeto...'' Ori huokaisi, mutta ei liikkunut. Ori oli ilmeisesti Yeto. Näin ainakin oletin. Hymyilin hieman ja uskalsin liikkua.
Lähestyin Yetoa askel askeleelta, kunnes olin hänen vieressään. Tökkäsin Yetoa hennosti turvallani, mutta hän ei liikkunut. Minun oli ehkä turvallista olla hänen vierellään. Yetolla oli syviä, verta vuotasia haavoja, joita suolainen merivesi huuhteli. Vesi värjäytyi punaiseksi vähän kerrassaan, kun Yeto vuoti kuiviin. Veren haju tuntui voimakkaalta sieraimissani, sillä haistoin sen harvoin. Kuvottava tunne kulki lävitseni kun katsoin orin verta vuotavia haavoja.
''Yeto.. Sinun täytyy nousta.'' Yritin vaatia häntä nousemaan. ''Ole kiltti.''
Yeto ei liikahtanutkaan. Sen aikomus oli todennäköisesti kuolla tähän paikkaan, eikä jatkaa elämäänsä. Katsoin orin lähes elottomalta näyttävää ruumista, jota vesi huuhteli. Kyynel vierähti poskelleni katsoessani tuota näkyä. Olisin halunnut ystävän. Jonkun, joka ei ollut laumassa. Jonkun, joka huolehtisi minusta ja olisi ystäväni. Mutta ei. Jos Yeto kuolisi, ei minulla tulisi olemaan ystäviä koskaan. Erakoituisin takaisin vuorelle ja kuolisin siellä yksin. Tai sitten vain hyppäisin huipulta ja vierisin alas tappavalla tavalla.
Toinenkin kyynel vierähti poskelleni. Koskin Yetoa varovasti lapaan. Kyyneleeni vierähti hänen turkilleen. Kavahdin kauemmas. En halunnut hänen tietävän, että itkin tuntemattoman takia. Vaikka se tuntuikin tyhmältä, jokin tuossa orissa veti minua puoleensa. Oli vetänyt jo siitä asti kun näin hänet ensimmäisen kerran.
''Nousisit nyt.'' Anelin orilta. Tuuppasin häntä kaulaan. Yeto ei edelleenkään liikahtanut.
''Mene pois.'' Yeto tuhahti hampaidensa välistä. Hänen äänensä värisi.
''Ei.. En voi. En voi jättää sinua tänne'' kyynel vierähti jälleen poskelleni. Se tippui pisarana mereen. Yeto ei enää vastannut.
Hetki sen jälkeen, rupesi kauempaa kuulumaan ääniä, ja tarkkaan kuunnellessani, niitä oli kolme. Kolme hevosta ja ne olivat suuria. Hevoset puhuivat melko hiljaa, joten en saanut selvää, mistä he puhuivat. Äänet kuitenkin lähestyivät uhkaavasti. Kun ne lähestyivät, aloin erottamaan jo sanoja. Erotin sanat ruoka, hevonen ja liha. Lihakseni jäykistyivät ja silmäni lasittuivat äänien suuntaan. Hätkähdin kun näin ne. Hallakko tamma, täplikäs ori sekä papurikkotäpläinen kimo ori. Ne näyttivät suurilta, lähes jättiläisiltä. Ja ne näkivät minut.
''Kas kas, mitäs täältä löytyy?'' Papurikko ori virnisti ja lipaisi huuliaan.
''Se on pojat kuulkaas ruoka-aika. Minulla olikin jo nälkä.'' Hallakko tamma naurahti ja asteli lähemmäs. Olisin voinut kusta alleni, jos en olisi ollut niin järkyttynyt ja peloissani.
''Me.. menkää pois..'' Älähdin seisoen Yeton edessä.
''Älä kuule pikkuponi rupea isottelemaan. Tämä maa kuuluu pian meille ja tuollaiset pienet suupalat ovat maittavia välipaloja'' Täplikäs ori virnuili ja astui lähemmäs. En pääsisi pakoon.
"Tässä olisi kaksi suupalaa meille." Hallakko tamma nuolaisi huuliaan.
"Säälittäviä molemmat. Tapetaan ne hitaasti. Pistetään anelemaan armoa!" Täplikäs ori hirnahti ja lähestyi minua edelleen.
Seisoin edelleen Yeton edessä, eikä minulla ollut pakotietä. Vaikka olisi ollut, en olisi voinut mennä. En voinut jättää Yetoa, vaikka se tekikin jo kuolemaa. En halunnut hylätä häntä. Halusin hänestä ystäväni hinnalla millä hyvänsä, tai ainakin tutustua häneen hinnalla millä hyvänsä. Loikkasin eteenpäin ja tuuppasin hallakkoa tammaa. Sen tasapaino horjahti ja purin sitä jalasta. Se ei näyttänyt hidastavan tammaa pitkäksi aikaa vaan se oli nopeasti tolpillaan. Papurikko ori tarrasi niskastani kiinni. Kyynel vierähti poskelleni kun viiltävä kipu kulki niskassani. Ori nosi minut ilmaan ja sitten oli hallakon tamman sekä täplikkään orin vuoro. Ne tarttuivat minua jaloista ja purivat lujaa. Eivät kuitenkaan niin lujaa, että luitani murtuisi.
Ne paiskasivat minut maahan, kun kivikon suojasta laukkasi punertava hontelo tamma. Se huusi paniikissa suurille hevosille.
''Menkää helvettiin!'' Tamma kirkui. ''Jättäkää ne rauhaan!''
''Katsokaa pojat, lisää ruokaa.'' Hallakko tamma virnuili ja loikkasi tammaa kohti.
''Ei!'' Ähkäisin.
Tamma väisti hallakon hevosen iskun ja viilsi sille terävällä kivenpalalla kylkeen haavan. Hallakko tamma suuttui siitä suunnattomasti ja tarttui punertavaa tammaa hännästä. Hallakko paiskasi hänet maahan ja iski hampaansa kiinni kaulaan. Kaksi oria kävivät minuun kiinni. Kipu valtasi kehoni.
Katsoin kyyneleiden sokeuttamilla silmilläni Yetoa. Se makasi siinä edelleen.
''Yeto.. AUTA.'' Kähisin kunnes kipu iski kylkeeni.
- - - - -
Yeto, jatkaisitko?
- - - - -
Se tuntematon hevonen, joka siinä rantaviivalla makasi, tuijotti minua hetken virnistäen. Hänen kurkustaan kuului rahiseva, tukahtunut ääni. Sitten se loppui ja ori sulki silmänsä. Seisoin edelleen kauhusta kankeana paikoillani enkä uskaltanut liikkua. Olikohan tämä sittenkään hyvä idea? Epävarmuus ja pelko valtasivat minut. Tuo ori, voisi viedä minulta hengen kun se tuosta nousisi ja hyökkäisi. En ehtisi pakoon, en millään.
Kehoni tärisi ja tuijotin edelleen valkoiset silmät pyöreänä tuota oria. Se ei hievahtanutkaan ja hengittikin melko katkonaisesti ja raskaasti. Sen jaloissa näkyi pienoista tärinää, kuten omissanikin, mutta se ei näyttänyt olevan halukas nousemaan.
''Ku..Kuka olet?'' Pystyin peloltani kysymään. Ori ei vastannut. Se liikautti vain hieman toista korvaansa.
''Huhuu?'' Tärisin. ''Ku..kuuletko sinä?'' Jälleen, ori vain heilautti korvaansa, mutta ei vastannut.
''Olen Kial. A..asun vu..vuorella.'' Selitin tuijottaen edelleen oria.
''Yeto...'' Ori huokaisi, mutta ei liikkunut. Ori oli ilmeisesti Yeto. Näin ainakin oletin. Hymyilin hieman ja uskalsin liikkua.
Lähestyin Yetoa askel askeleelta, kunnes olin hänen vieressään. Tökkäsin Yetoa hennosti turvallani, mutta hän ei liikkunut. Minun oli ehkä turvallista olla hänen vierellään. Yetolla oli syviä, verta vuotasia haavoja, joita suolainen merivesi huuhteli. Vesi värjäytyi punaiseksi vähän kerrassaan, kun Yeto vuoti kuiviin. Veren haju tuntui voimakkaalta sieraimissani, sillä haistoin sen harvoin. Kuvottava tunne kulki lävitseni kun katsoin orin verta vuotavia haavoja.
''Yeto.. Sinun täytyy nousta.'' Yritin vaatia häntä nousemaan. ''Ole kiltti.''
Yeto ei liikahtanutkaan. Sen aikomus oli todennäköisesti kuolla tähän paikkaan, eikä jatkaa elämäänsä. Katsoin orin lähes elottomalta näyttävää ruumista, jota vesi huuhteli. Kyynel vierähti poskelleni katsoessani tuota näkyä. Olisin halunnut ystävän. Jonkun, joka ei ollut laumassa. Jonkun, joka huolehtisi minusta ja olisi ystäväni. Mutta ei. Jos Yeto kuolisi, ei minulla tulisi olemaan ystäviä koskaan. Erakoituisin takaisin vuorelle ja kuolisin siellä yksin. Tai sitten vain hyppäisin huipulta ja vierisin alas tappavalla tavalla.
Toinenkin kyynel vierähti poskelleni. Koskin Yetoa varovasti lapaan. Kyyneleeni vierähti hänen turkilleen. Kavahdin kauemmas. En halunnut hänen tietävän, että itkin tuntemattoman takia. Vaikka se tuntuikin tyhmältä, jokin tuossa orissa veti minua puoleensa. Oli vetänyt jo siitä asti kun näin hänet ensimmäisen kerran.
''Nousisit nyt.'' Anelin orilta. Tuuppasin häntä kaulaan. Yeto ei edelleenkään liikahtanut.
''Mene pois.'' Yeto tuhahti hampaidensa välistä. Hänen äänensä värisi.
''Ei.. En voi. En voi jättää sinua tänne'' kyynel vierähti jälleen poskelleni. Se tippui pisarana mereen. Yeto ei enää vastannut.
Hetki sen jälkeen, rupesi kauempaa kuulumaan ääniä, ja tarkkaan kuunnellessani, niitä oli kolme. Kolme hevosta ja ne olivat suuria. Hevoset puhuivat melko hiljaa, joten en saanut selvää, mistä he puhuivat. Äänet kuitenkin lähestyivät uhkaavasti. Kun ne lähestyivät, aloin erottamaan jo sanoja. Erotin sanat ruoka, hevonen ja liha. Lihakseni jäykistyivät ja silmäni lasittuivat äänien suuntaan. Hätkähdin kun näin ne. Hallakko tamma, täplikäs ori sekä papurikkotäpläinen kimo ori. Ne näyttivät suurilta, lähes jättiläisiltä. Ja ne näkivät minut.
''Kas kas, mitäs täältä löytyy?'' Papurikko ori virnisti ja lipaisi huuliaan.
''Se on pojat kuulkaas ruoka-aika. Minulla olikin jo nälkä.'' Hallakko tamma naurahti ja asteli lähemmäs. Olisin voinut kusta alleni, jos en olisi ollut niin järkyttynyt ja peloissani.
''Me.. menkää pois..'' Älähdin seisoen Yeton edessä.
''Älä kuule pikkuponi rupea isottelemaan. Tämä maa kuuluu pian meille ja tuollaiset pienet suupalat ovat maittavia välipaloja'' Täplikäs ori virnuili ja astui lähemmäs. En pääsisi pakoon.
"Tässä olisi kaksi suupalaa meille." Hallakko tamma nuolaisi huuliaan.
"Säälittäviä molemmat. Tapetaan ne hitaasti. Pistetään anelemaan armoa!" Täplikäs ori hirnahti ja lähestyi minua edelleen.
Seisoin edelleen Yeton edessä, eikä minulla ollut pakotietä. Vaikka olisi ollut, en olisi voinut mennä. En voinut jättää Yetoa, vaikka se tekikin jo kuolemaa. En halunnut hylätä häntä. Halusin hänestä ystäväni hinnalla millä hyvänsä, tai ainakin tutustua häneen hinnalla millä hyvänsä. Loikkasin eteenpäin ja tuuppasin hallakkoa tammaa. Sen tasapaino horjahti ja purin sitä jalasta. Se ei näyttänyt hidastavan tammaa pitkäksi aikaa vaan se oli nopeasti tolpillaan. Papurikko ori tarrasi niskastani kiinni. Kyynel vierähti poskelleni kun viiltävä kipu kulki niskassani. Ori nosi minut ilmaan ja sitten oli hallakon tamman sekä täplikkään orin vuoro. Ne tarttuivat minua jaloista ja purivat lujaa. Eivät kuitenkaan niin lujaa, että luitani murtuisi.
Ne paiskasivat minut maahan, kun kivikon suojasta laukkasi punertava hontelo tamma. Se huusi paniikissa suurille hevosille.
''Menkää helvettiin!'' Tamma kirkui. ''Jättäkää ne rauhaan!''
''Katsokaa pojat, lisää ruokaa.'' Hallakko tamma virnuili ja loikkasi tammaa kohti.
''Ei!'' Ähkäisin.
Tamma väisti hallakon hevosen iskun ja viilsi sille terävällä kivenpalalla kylkeen haavan. Hallakko tamma suuttui siitä suunnattomasti ja tarttui punertavaa tammaa hännästä. Hallakko paiskasi hänet maahan ja iski hampaansa kiinni kaulaan. Kaksi oria kävivät minuun kiinni. Kipu valtasi kehoni.
Katsoin kyyneleiden sokeuttamilla silmilläni Yetoa. Se makasi siinä edelleen.
''Yeto.. AUTA.'' Kähisin kunnes kipu iski kylkeeni.
- - - - -
Yeto, jatkaisitko?