Post by C on Feb 28, 2015 12:43:36 GMT 1
Jatkoa Yeton tarinalle "Katkeamispiste" ja Thunderin tarinalle "Ei...en tahdo" ja Dragoneyen tarinalle "Tapaaminen"
_____________
Siinä minä olin. Tammea vasten painautuneen mietin Moonya, Zethoria... ajatukset käväisivät myös Yetossa. Paras ystäväni oli valinnut minun sijasta Conanin, orin joka tappoi läheiseni, lähes myös isäni ja minut. Silti Moony valitsi Conanin. Tahdoin Conanin vain kuolevan. Kaikki olisi parhain päin silloin. Kaikki olisivat onnellisia. Mutta, olisiko sittenkään? Jos Moony tosiaan rakasti Conania, olisiko hän onnellinen? Antaisiko hän anteeksi sen, mitä osa minusta tahtoi tehdä? Tuottaa Conanille tuskaa mitä itse olen kokenut ja antaa tämän kuolla anellen armoa. Tämän ajatuksen syrjäytti pois kuitenkin minun toinen ajatusmaailmani, joka eli minussa voimakkaammin. Kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä. Kukaan ei ansaitse kuolemaa, oli asia mikä hyvänsä. Jokaisella on se yksi ainoa elämä. Näin minulle on kerrottu. Tuolla ajatuksella saaresta tulisi oikea paratiisi. Kuitenkin, Conanin piti joukkoineen kuolla. Eihän tuossa ollut mitään järkeä?
Pian kuulin Yeton karjaisevan "Ottakaa se pois!" Kurkistin oria tammen takaa. Hän ei näyttänyt voivan kovin hyvin. Hän vaikutti epätoivoiselta. Tahdoin kovin mennä hänen luokseen kenties lohduttamaan, kenties vain hänen seurakseen. Kuitenkaan en mennyt. Kun katsoin sitä maassa olevaa muussattua oria, se sai minut pohtimaan jälleen. Tekikö Yeto nyt varmasti oikein? Oikeuttiko pelastaminen tappamiseen? Jos pelastat jonkun, silti toinen kuolee? Eihän siinä ollut järkeä.
Näkökenttääni ilmestyi pian musta hevonen. Käänsin katseeni siihen ja jäykistyin pelosta. Tuohan oli se... jonka tapasimme Thunderin kanssa. Kuolema. Hänen kasvoissaan oleva virne kauhistutti minua. Kun ori oli kävellyt viereltäni pois, sain itseni laukkaamaan pakoon. Hän ei edes vilkaissut minua. Ei sillä sen väliä, tahdoin pois hänen luotaan. Suuntasin arolle. Hidastin laukkani raviin ja hento sade alkoi. Sade ei koskaan meinannut hyvää. Ravasin kummulle josta näki aron koko kauneudessaan. Tähyilin siinä maisemaa jolloin silmääni osui kaksi hevosta. Siellä oli Thunder. Hänen kaulastaan pulppusi verta, samoin vatsasta. Ja isä oli hänen vierellään ikään kuin suojellen Thunderia. Jälleen näin tuollaista hirveää tapahtuvan. Eikö sille ollut loppua? Laukkasin heitä kohti miltein kyynelehtien.
"Isä! Thunder!" Huusin hädissäni. Isä katsoi minuun.
"Cherry! Hae laumasta parantajia ja muutama soturi." Isä karjahti.
"Mut-mutta..."
"Ei ole aikaa Cherry. Nyt! Nopeasti!"
Epäröin hetken katsoen molempia. Ei Thunder saanut kuolla. Sain itseni suuntaamaan laumaa kohti. Olinko koskaan laukannut näin lujaa? Vauhti sai harjani liehumaan sateen koristellen sen hennoilla pisaroillaan. Häntäni, sekin päätti korottaa ryhtiään vauhdissa. Saavuin yllättävän nopeasti laumaani ja vilkuilin parantajia ja sotilaita. Näkökenttääni ilmestyi kuitenkin Flash. Hän katsoi minua hieman kysyvästi ja suuntasi minua kohti. Ei! Nyt ei ollut aikaa hänen ääliömäisille asioilleen. Käännyin muita kohti tähyillen parantajia. Löysinkin pian parantajan ja kiiruhdin tämän luokse.
"Auta minua! Isä ja Thunder! Thunder on kuolemassa!" Sain sanotuksi. Tamma katsoi minua kysyvästi.
"Sinun haavasi otsassa on auennut? Mitä tapahtui?"
"Ei! Isäni ja Thunder! Etkö käsitä? Kuolemassa!?" Eikö hän ymmärtänyt puhetta?
"Haavasi täytyy kyllä nyt hoitaa. Puhut aivan omiasi."
"Ole kiltti ja tule! Thunder kuolee!" Tartuin tamman harjasta kiinni ja yritin vetää tätä mukaani. "Tule nyt, ole kiltti!"
Tamma päätti seurata minua onnekseni. Laukkasimme nopeaan tahtiin. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tamman silmät suurenivat kun tämä näki Thunderin. Thunder oli elottoman oloinen. Kiiruhdin tamman luokse. Parantaja etsi yrttejä ilmeisesti jotta saisi verenvuodon tyrehdettyä.
"Thunder, älä jätä minua!" Laskin turpani tamman otsalle. Thunder katsoi minua levollisesti.
"Cherry. Mitä on tapahtunut? Haavasi on... auki?" Thunder sai sanotuksi.
"Ei väliä! Älä jätä minua, ole kiltti. Lupasit Yetolle palaavasi" Poskilleni vierähti kyynel.
"Niin taisin luvata... En tunne enään kipua Cherry." Parantaja tuli Thunderin tukkien kasvejaan Thunderin haavoihin.
"Hänet täytyy saada laumaan. Cherry hae sotilas kantamaan Thunder." Parantaja sanoi.
"Ei. Minä kannan hänet." Isä meni kumartaen maahan aikomuksenaan ottaa Thunder selkäänsä.
"Ei isä. Jalassasi on haava. Et voi."
"Tehkää se. Auttakaa Thunder selkääni."
Emme voineet muutakaan. Isän sana on laki. Thunder yritti parhaansa mukaan nousta. Parantaja oli itsessään aika heiveröinen ja minä myös. Jollain tavalla Thunder pääsi seisomaan kun tukesimme hänen molempia kylkiään. Tamma yritti peitellä kipuansa hammasta purren. Thunder lysähti isän selkään. Isä nousi ilman mitään ongelmia ja lähti laumaa kohti nopealla tahdilla. Hänen etujalastaan oli revitty ilkeä pala nahkaa, silti hän teki mitä vain pelastaakseen Thunderin.
Onneksemme lauma oli yllättävän lähellä. Thunder viettin yhden järviemme äärelle. Siellä kasvoi yrttejä ja vettä oli lähellä. Isä laski Thunderin pehemeällä heinikolle. Ihme kyllä, Thunder oli elossa. Hän oli sisukas tamma. Isä jäi Thunderin viereen ja laski päänsä tämän kyljelle kuiskaten "Kaikki järjestyy kyllä. Sinä selviät." Katsoin isää kysyvästi. Hän ja Thunder? Olivatko he... Pitivätkö he toisistaan?
"Cherry, pysyttele lauman lähellä.." Isä sanoi katsomatta minuun.
"Mutta... En voi." En tahtonut olla laumassa. Osa syynä oli idiootti Flash.
"Tänne tulee sota. Ja mitä olen kuullut, tämä uusi lauma syö hevosia." Isä sanoi tyynesti. Katsoin isää silmät laajeten. Kelasin päivää taaksepäin. Hetkeen jolloin Yeto miltein hyökkäsi minua kohti. Se ori joka ilmestyi luoksemme... Sanoi syövänsä meidät? Ajatus sai vatsani sekaisin. Hyi helvetti... Hevosia syömässä... hevosia? Yhtäkkiä tahdoin palata Yeton luokse varoittamaan tätä.
"Selvä isä." Sanoin haikeana. "Palaan laumaan." Isä katsoi minua. Ravasin surkeana laumaa kohti. Kun olin isän näköpiirin ulottumattomissa, suuntasin arolle.
Kun olin tarpeeksi kaukana laumasta käännyin tammen luo. Ajatus niistä hevosista syömässä hevosia sai minut voimaan pahoin. Oliko se Yeton tappama ori yksi heistä? Oliko siis väärin tappaa se hevosia syövä ori? Oliko Yeto tehnyt oikein? Saavuin tammelle. Virnenaamaista oria ei näkynyt, eikä myöskään Yetoa. Vain muussattu ori oli vielä siellä makaamassa punaisessa nurmella. Maassa oli myös verivana. Se vei Prims -jokea kohti. Katsoin hädissäni ympärilleni huhillen Yetoa. Oliko hänet saatu kiinni ja syöty? Jalkani tärisivät. Oli kaksi vaihtoehtoa. Seurata verta... tai palata laumaan. Menin surkeana tammen luokse hinkkaamaan haavani jälleen. Vaikka kipu viilsi otsaani tahdoin saada turhautumiseni hävitettyä jotenkin. Takaani kuului pian jonkun ääni. Se taisi sanoa "Hei." Katsoin taakseni.
"Kuka olet?" Suhteellisen nuori laikukas ori kysyi.
"Olen Cherry." Sanoin hieman nyrpeänä tälle.
"Mitä sinä teet?" Ori kysyi huolestuneena.
"En mitään." Käänsin katseeni puun kaarnaan. Oli hetken hiljaista, kunnes ori alkoi puhumaan.
"Tule, puhdistetaan tuo haavasi." Hän sanoi. Olin hieman vastahakoinen ehdotuksen suhteen. Tosin, jos menemme Prims -joelle, saattaisin nähdä onko Yeto kunnossa.
"Hyvä on..." Sanoin vaimeasti ja käännyin oria kohti. Sitten muistin ne hevosia syövät laumalaiset. Oliko... Oliko hän yksi heistä. "Mene pois!" Karjaisin. "Sinä aiot syödä minut!" Menin paniikkiin jä peruutin tammeen pahki.
"Hei, rauha! En minä sinua syö. Miksi niin tekisin?" Ori katsoi hämmentyneenä minua. "Olen Dragoneye jos sinua rauhoittaa nimen tietäminen." Katsoin Dragoneye'ta arvostellen. Ei hän vaikuttanut samankaltaiselta kuin se Yeton tappama ori.
"Selvä... Mennään joelle." Sanoin orille.
Ravasimme ripeään tahtiin. Ori kyseli laumastani ja ehdotti jos näyttäisin hänelle laumani. Vastasin mielelläni tälle jokaiseen kysymykseen. Ei siinä muuten mitään jos veisin hänet laumaan, minua vain häiritsi Flashin reaktio, jonka hän varmasti heittäisi ilmoille. "Cherry käy ensin sen kimon orin luona. Sitten hänellä onkin jo toinen vierellään." Varmasti jotenkin tuohon tapaan hän kommentoisi ja heittäisi mukaan sanan lutka tai vastaavan. Verivana tosiaan vei Prims -joelle. Dragoneye katsoi minua.
"Laske pääsi niin puhdistan haavasi." Ori sanoi ystävälliseen sävyyn. Laskin pääni ja katsoin Telantesin puolelle. Veri jatkui siellä puolella. Dragoneye siveli vettä otsaani. Purin huultani. Vesi sai haavani kirvelemään ikävästi. Onneksi hän lopetti sen kuitenkin hyvin pian ja nostin pääni veden läheltä.
"Kiitos" Sanoin kuiskaten ja katsoin joen toiselle puolelle. Tahdoin vain tietää oliko Yeto kunnossa.
"Sanoit, että Flash ahdistelee sinua laumassa? Jos tahdot, voin kyllä huolehtia hänet." Dragoneye virnisti ja sai minut hymyilemään.
"Kiitos, mutta ei siihen ole tarvetta." Sanoin hieman ujosti tälle.
"Mikä on? Enhän sanonut mitään... väärää?" Ori katsoi kysyvästi.
"Et olenkaan... Minua vain häiritsee eräs hevonen... Onko hän kunnossa." Sanoin haikeana.
"Kerro kaikki." Ori uteli. Katsoin tätä hämmästyneenä. Miksi häntä kiinnosti asiani? En tiedä tahdoinko kertoa Yetosta hänelle. Ja tahdoin vain tietää tämän olevan kunnossa, ei sen kummempaa. Katsoin joen toiselle puolelle puntaroiden vaihtoehtoja. Voisin häätää Dragoeneyen pois ja etsä Yeton yksin. Voisin toisaalta ottaa orin mukaan, olinhan menossa Telantesin alueelle. Yksin minut tunnistettaisiin. Toisaalta voisin vain palata laumaan takaisin.
Jäipä tarina huonoon kohtaan, mutta en tiedä mitä Cherry valitsee, sry. Katsotaan jatkoa myöhemmin. Tarinasta tulisi muuten liian pitkä Dx
_____________
Siinä minä olin. Tammea vasten painautuneen mietin Moonya, Zethoria... ajatukset käväisivät myös Yetossa. Paras ystäväni oli valinnut minun sijasta Conanin, orin joka tappoi läheiseni, lähes myös isäni ja minut. Silti Moony valitsi Conanin. Tahdoin Conanin vain kuolevan. Kaikki olisi parhain päin silloin. Kaikki olisivat onnellisia. Mutta, olisiko sittenkään? Jos Moony tosiaan rakasti Conania, olisiko hän onnellinen? Antaisiko hän anteeksi sen, mitä osa minusta tahtoi tehdä? Tuottaa Conanille tuskaa mitä itse olen kokenut ja antaa tämän kuolla anellen armoa. Tämän ajatuksen syrjäytti pois kuitenkin minun toinen ajatusmaailmani, joka eli minussa voimakkaammin. Kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä. Kukaan ei ansaitse kuolemaa, oli asia mikä hyvänsä. Jokaisella on se yksi ainoa elämä. Näin minulle on kerrottu. Tuolla ajatuksella saaresta tulisi oikea paratiisi. Kuitenkin, Conanin piti joukkoineen kuolla. Eihän tuossa ollut mitään järkeä?
Pian kuulin Yeton karjaisevan "Ottakaa se pois!" Kurkistin oria tammen takaa. Hän ei näyttänyt voivan kovin hyvin. Hän vaikutti epätoivoiselta. Tahdoin kovin mennä hänen luokseen kenties lohduttamaan, kenties vain hänen seurakseen. Kuitenkaan en mennyt. Kun katsoin sitä maassa olevaa muussattua oria, se sai minut pohtimaan jälleen. Tekikö Yeto nyt varmasti oikein? Oikeuttiko pelastaminen tappamiseen? Jos pelastat jonkun, silti toinen kuolee? Eihän siinä ollut järkeä.
Näkökenttääni ilmestyi pian musta hevonen. Käänsin katseeni siihen ja jäykistyin pelosta. Tuohan oli se... jonka tapasimme Thunderin kanssa. Kuolema. Hänen kasvoissaan oleva virne kauhistutti minua. Kun ori oli kävellyt viereltäni pois, sain itseni laukkaamaan pakoon. Hän ei edes vilkaissut minua. Ei sillä sen väliä, tahdoin pois hänen luotaan. Suuntasin arolle. Hidastin laukkani raviin ja hento sade alkoi. Sade ei koskaan meinannut hyvää. Ravasin kummulle josta näki aron koko kauneudessaan. Tähyilin siinä maisemaa jolloin silmääni osui kaksi hevosta. Siellä oli Thunder. Hänen kaulastaan pulppusi verta, samoin vatsasta. Ja isä oli hänen vierellään ikään kuin suojellen Thunderia. Jälleen näin tuollaista hirveää tapahtuvan. Eikö sille ollut loppua? Laukkasin heitä kohti miltein kyynelehtien.
"Isä! Thunder!" Huusin hädissäni. Isä katsoi minuun.
"Cherry! Hae laumasta parantajia ja muutama soturi." Isä karjahti.
"Mut-mutta..."
"Ei ole aikaa Cherry. Nyt! Nopeasti!"
Epäröin hetken katsoen molempia. Ei Thunder saanut kuolla. Sain itseni suuntaamaan laumaa kohti. Olinko koskaan laukannut näin lujaa? Vauhti sai harjani liehumaan sateen koristellen sen hennoilla pisaroillaan. Häntäni, sekin päätti korottaa ryhtiään vauhdissa. Saavuin yllättävän nopeasti laumaani ja vilkuilin parantajia ja sotilaita. Näkökenttääni ilmestyi kuitenkin Flash. Hän katsoi minua hieman kysyvästi ja suuntasi minua kohti. Ei! Nyt ei ollut aikaa hänen ääliömäisille asioilleen. Käännyin muita kohti tähyillen parantajia. Löysinkin pian parantajan ja kiiruhdin tämän luokse.
"Auta minua! Isä ja Thunder! Thunder on kuolemassa!" Sain sanotuksi. Tamma katsoi minua kysyvästi.
"Sinun haavasi otsassa on auennut? Mitä tapahtui?"
"Ei! Isäni ja Thunder! Etkö käsitä? Kuolemassa!?" Eikö hän ymmärtänyt puhetta?
"Haavasi täytyy kyllä nyt hoitaa. Puhut aivan omiasi."
"Ole kiltti ja tule! Thunder kuolee!" Tartuin tamman harjasta kiinni ja yritin vetää tätä mukaani. "Tule nyt, ole kiltti!"
Tamma päätti seurata minua onnekseni. Laukkasimme nopeaan tahtiin. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tamman silmät suurenivat kun tämä näki Thunderin. Thunder oli elottoman oloinen. Kiiruhdin tamman luokse. Parantaja etsi yrttejä ilmeisesti jotta saisi verenvuodon tyrehdettyä.
"Thunder, älä jätä minua!" Laskin turpani tamman otsalle. Thunder katsoi minua levollisesti.
"Cherry. Mitä on tapahtunut? Haavasi on... auki?" Thunder sai sanotuksi.
"Ei väliä! Älä jätä minua, ole kiltti. Lupasit Yetolle palaavasi" Poskilleni vierähti kyynel.
"Niin taisin luvata... En tunne enään kipua Cherry." Parantaja tuli Thunderin tukkien kasvejaan Thunderin haavoihin.
"Hänet täytyy saada laumaan. Cherry hae sotilas kantamaan Thunder." Parantaja sanoi.
"Ei. Minä kannan hänet." Isä meni kumartaen maahan aikomuksenaan ottaa Thunder selkäänsä.
"Ei isä. Jalassasi on haava. Et voi."
"Tehkää se. Auttakaa Thunder selkääni."
Emme voineet muutakaan. Isän sana on laki. Thunder yritti parhaansa mukaan nousta. Parantaja oli itsessään aika heiveröinen ja minä myös. Jollain tavalla Thunder pääsi seisomaan kun tukesimme hänen molempia kylkiään. Tamma yritti peitellä kipuansa hammasta purren. Thunder lysähti isän selkään. Isä nousi ilman mitään ongelmia ja lähti laumaa kohti nopealla tahdilla. Hänen etujalastaan oli revitty ilkeä pala nahkaa, silti hän teki mitä vain pelastaakseen Thunderin.
Onneksemme lauma oli yllättävän lähellä. Thunder viettin yhden järviemme äärelle. Siellä kasvoi yrttejä ja vettä oli lähellä. Isä laski Thunderin pehemeällä heinikolle. Ihme kyllä, Thunder oli elossa. Hän oli sisukas tamma. Isä jäi Thunderin viereen ja laski päänsä tämän kyljelle kuiskaten "Kaikki järjestyy kyllä. Sinä selviät." Katsoin isää kysyvästi. Hän ja Thunder? Olivatko he... Pitivätkö he toisistaan?
"Cherry, pysyttele lauman lähellä.." Isä sanoi katsomatta minuun.
"Mutta... En voi." En tahtonut olla laumassa. Osa syynä oli idiootti Flash.
"Tänne tulee sota. Ja mitä olen kuullut, tämä uusi lauma syö hevosia." Isä sanoi tyynesti. Katsoin isää silmät laajeten. Kelasin päivää taaksepäin. Hetkeen jolloin Yeto miltein hyökkäsi minua kohti. Se ori joka ilmestyi luoksemme... Sanoi syövänsä meidät? Ajatus sai vatsani sekaisin. Hyi helvetti... Hevosia syömässä... hevosia? Yhtäkkiä tahdoin palata Yeton luokse varoittamaan tätä.
"Selvä isä." Sanoin haikeana. "Palaan laumaan." Isä katsoi minua. Ravasin surkeana laumaa kohti. Kun olin isän näköpiirin ulottumattomissa, suuntasin arolle.
Kun olin tarpeeksi kaukana laumasta käännyin tammen luo. Ajatus niistä hevosista syömässä hevosia sai minut voimaan pahoin. Oliko se Yeton tappama ori yksi heistä? Oliko siis väärin tappaa se hevosia syövä ori? Oliko Yeto tehnyt oikein? Saavuin tammelle. Virnenaamaista oria ei näkynyt, eikä myöskään Yetoa. Vain muussattu ori oli vielä siellä makaamassa punaisessa nurmella. Maassa oli myös verivana. Se vei Prims -jokea kohti. Katsoin hädissäni ympärilleni huhillen Yetoa. Oliko hänet saatu kiinni ja syöty? Jalkani tärisivät. Oli kaksi vaihtoehtoa. Seurata verta... tai palata laumaan. Menin surkeana tammen luokse hinkkaamaan haavani jälleen. Vaikka kipu viilsi otsaani tahdoin saada turhautumiseni hävitettyä jotenkin. Takaani kuului pian jonkun ääni. Se taisi sanoa "Hei." Katsoin taakseni.
"Kuka olet?" Suhteellisen nuori laikukas ori kysyi.
"Olen Cherry." Sanoin hieman nyrpeänä tälle.
"Mitä sinä teet?" Ori kysyi huolestuneena.
"En mitään." Käänsin katseeni puun kaarnaan. Oli hetken hiljaista, kunnes ori alkoi puhumaan.
"Tule, puhdistetaan tuo haavasi." Hän sanoi. Olin hieman vastahakoinen ehdotuksen suhteen. Tosin, jos menemme Prims -joelle, saattaisin nähdä onko Yeto kunnossa.
"Hyvä on..." Sanoin vaimeasti ja käännyin oria kohti. Sitten muistin ne hevosia syövät laumalaiset. Oliko... Oliko hän yksi heistä. "Mene pois!" Karjaisin. "Sinä aiot syödä minut!" Menin paniikkiin jä peruutin tammeen pahki.
"Hei, rauha! En minä sinua syö. Miksi niin tekisin?" Ori katsoi hämmentyneenä minua. "Olen Dragoneye jos sinua rauhoittaa nimen tietäminen." Katsoin Dragoneye'ta arvostellen. Ei hän vaikuttanut samankaltaiselta kuin se Yeton tappama ori.
"Selvä... Mennään joelle." Sanoin orille.
Ravasimme ripeään tahtiin. Ori kyseli laumastani ja ehdotti jos näyttäisin hänelle laumani. Vastasin mielelläni tälle jokaiseen kysymykseen. Ei siinä muuten mitään jos veisin hänet laumaan, minua vain häiritsi Flashin reaktio, jonka hän varmasti heittäisi ilmoille. "Cherry käy ensin sen kimon orin luona. Sitten hänellä onkin jo toinen vierellään." Varmasti jotenkin tuohon tapaan hän kommentoisi ja heittäisi mukaan sanan lutka tai vastaavan. Verivana tosiaan vei Prims -joelle. Dragoneye katsoi minua.
"Laske pääsi niin puhdistan haavasi." Ori sanoi ystävälliseen sävyyn. Laskin pääni ja katsoin Telantesin puolelle. Veri jatkui siellä puolella. Dragoneye siveli vettä otsaani. Purin huultani. Vesi sai haavani kirvelemään ikävästi. Onneksi hän lopetti sen kuitenkin hyvin pian ja nostin pääni veden läheltä.
"Kiitos" Sanoin kuiskaten ja katsoin joen toiselle puolelle. Tahdoin vain tietää oliko Yeto kunnossa.
"Sanoit, että Flash ahdistelee sinua laumassa? Jos tahdot, voin kyllä huolehtia hänet." Dragoneye virnisti ja sai minut hymyilemään.
"Kiitos, mutta ei siihen ole tarvetta." Sanoin hieman ujosti tälle.
"Mikä on? Enhän sanonut mitään... väärää?" Ori katsoi kysyvästi.
"Et olenkaan... Minua vain häiritsee eräs hevonen... Onko hän kunnossa." Sanoin haikeana.
"Kerro kaikki." Ori uteli. Katsoin tätä hämmästyneenä. Miksi häntä kiinnosti asiani? En tiedä tahdoinko kertoa Yetosta hänelle. Ja tahdoin vain tietää tämän olevan kunnossa, ei sen kummempaa. Katsoin joen toiselle puolelle puntaroiden vaihtoehtoja. Voisin häätää Dragoeneyen pois ja etsä Yeton yksin. Voisin toisaalta ottaa orin mukaan, olinhan menossa Telantesin alueelle. Yksin minut tunnistettaisiin. Toisaalta voisin vain palata laumaan takaisin.
Jäipä tarina huonoon kohtaan, mutta en tiedä mitä Cherry valitsee, sry. Katsotaan jatkoa myöhemmin. Tarinasta tulisi muuten liian pitkä Dx