Post by C on Feb 24, 2015 19:58:37 GMT 1
Jatkoa Zethorin "Kaipaus" tarinalle ja Yeton "Minä olen... Peto!" tarinalle
_________
Yeton levollinen katse oli muuttunut jälleen siihen hullun katseeseen. Vaikka tunsin pelon luikertelevan kehossani, en perääntynyt.
"Viisas valinta kaiken sen jälkeen mitä olet kokenut. Sinulla on yhä ystäviä ja perhettä täällä... Pysy sen äskeisen ystäväsi lähellä. Se näytti tarvitsen sinua" Yeto sai sanotuksi hyvin vaimealla äänellä. Hän näytti pettyneeltä samalla taistellen jotain vastaan. Hän paljasti yhteenpuretut hampaansa. En tiennyt mitä oli tapahtumassa, katsoin vain hämmentyneenä kohtausta.
" Mene pois... lähde nyt... äkkiä..." Yeto kuiskasi. Otin askeleen taakse ja pysähdyin. Miksi minun piti häipyä? Yeto näytti olevan tuskissaan. Hänen ainoa silmänsä laajeni hullun lailla entisestään ja hän käänsi silmänsä minuun päin. Hän loikkasi raivon vallassa minua kohti. Suljin silmäni. Kaiketi pelko oli jälleen lamaannuttanut minut, en saanut itseäni pakenemaan. Kuulin kun Yeto pysähtyi eteeni. Uskaltauduin avaamaan silmäni, hän näytti valtavalta edessäni. Yeto hengitti raskaasti samalla katsoen minuun. En ymmärtänyt olenkaan. Miksi hän... teki noin?
"Jatka toki. Pistä se tyttö lihoiksi" Ääni tuli Yeton takaa. Yeto käänsi hitaasti päänsä hevosta kohti. "Nopeasti nyt jotta voin syödä teidät molemmat" Ori virnuili meille.
Katsoin suurta oria hämilläni. Hän puhui syömisestä... meidän syömisestämme? Yeton katse oli lukittautunut oriin. Tämä koko tilanne sai pääni aivan sekaisin. Suuri ori alkoi nauramaan, jolloin Yeto paljasti sudenhampaansa ja hyökkäsi oria kohti. Vaikka Yeto oli oria paljon pienempi hän pääsi niskan päälle tuosta noin vain. Katsoin hetken tappelua, kunnes se muuttui liian veriseksi, liian kammottavaksi minulle. Sain raahattua itseni tammen taakse piiloon, toivoen samalla kaiken olevan ohi. Sillä hetkellä toivoin olevani kuuro. Kaikki ne äänet. Suuren orin tuskan inahdukset... Nauttiko Yeto satuttamisesta? Sillä kuulin tämän sanovan mielipuolisella tavalla "Paskiainen!" Sitten se nauru sai minuta värisemään pelosta. "He he he."
Äänet loppuivat. Värisin edelleen tammen takana. En tahtonut katsoa, en vain pystynyt. Hengitykseni oli nopeaa, sydämeni hakkasi nopeaa, kuulin vain sen jyskytyksen. Käänsin päätäni rannalle päin. Siellä liikkui kaksi hevosta. Hyvin tutun näköisiä vieläpä. Tumma pienempi hevonen ja kimo, tummaa suurempi hevonen. Kyynel vierähti poskelleni. Moony... Zethor? Zethor katsoi minua ja Yeton suuntaan kauhuissaan. En tiennyt mitä oli tapahtunut tammen takana, enkä tahtonutkaan.
"Helvetin poni! Saat katua tuota!" Kuulin Zethorin huutavan. Ei Yetoa ollut satuttanut minua. Hän... pelasti minut kaiketi hevoselta joka aikoi syödä meidät? En ymmärtänyt olenkaan tapahtunutta, mutta Yetoa ei... Saanut uhkailla! Hän ei ollut edes koskenut minuun! Uskaltauduin tulemaan tammen takaa pois. Silmäni kohtasivat ensin orin murskaantuneen ruumiin. Sitten Yeton verenpeitossa. Aloin voimaan huonosti. Ei kai Yeto tehnyt tuota? Äskenhän hän kuunteli minua niin rauhallisena ja nyt... Hän oli tappanut tuon orin. Yeto seisoi liikkumatta ruumin edessä. Moony katsoi järkyttyneenä oria josta sai hädintuskin mitään selvää. Zethor rymisti luokseni.
"Oletko kunnossa?" Hän kosketti minua hellästi turvallaan. Zethor katsoi Yetoa murhaavasti.
"Sinut olisi pitänyt vain jättää sinne kuolemaan! Miksi helvetissä Conan pelasti sinut!?"
"Lopeta! Ei hän tehnyt mitään pahaa." Sain sanotuksi.
"Ei mitään pahaa? Muussasi vain tuon hevosen? Sekö ei ole pahaa?"
Kelasin tapahtunutta päässäni. Kyllä, Yeto oli miltein hyökännyt kimppuuni. Ei, hän ei loppujen lopuksi tehnyt mitään minulle. Oikeastaan, hän pelasti minut tuolta orilta. Katsoin Zethoria luimistellen.
"Hän ei tehnyt mitään pahaa." Sanoin jälleen. "Hän pelasti minut tuolta orilta" Moony ja Zethor katsoivat toisiaan.
"Kadut tuota vielä. Katso mitä olet tehnyt" Zethor puhui Yetolle ja suuntasi tämän luo.
"Ei lopeta! Hän ei tehnyt mitään!" Loikkasin Zethin eteen yrittäen saada tämän pysähtymään. Mutta hän oli liian vahva. "Se oli syytäni! Minun syytäni! Jos olisin totellut Thunderia, Yeto ei olisi tehnyt sitä!" Itkin Zethoria vasten. "Hän käski antaa Yeton levätä rauhassa, mutta en totellut. Olisi pitänyt! Minä vain jäin hänen luokseen." Zethor pysähtyi, mutta piti katseen edelleen Yetossa.
"Helvetti lopeta! Lopeta tuo kyyläminen!" Karjaisin Zethille. Pääni kävi kauheaa sotaa ajatuksistani. Yeto oli kuunnellut minua rauhassa. Yeto oli tappaja...Kylmäverinen tappaja. Mikä oli totta, mikä ei? Olin niin sekaisin.
"Ei kukaan syytä sinua Cherry" Moony sanoi lempeästi ja katsoi Yetoa epävarmana. Ei. He eivät ymmärtäneet. Jos olisin lähteny, kaikki olisi nyt toisin. Kukaan ei olisi kuollut. Yeto ei olisi pimahtanut. Olin pilannut kaiken jälleen. Syyllisyys otti minusta otteen ja puristi lujasti sydämestäni. Katsoin heitä kauhistuneina, mutta myös syyttävään sävyyn.
"Jättäkää Yeto rauhaan. Häipykää!" He katsoivat minuun ihmeissään.
"Cherry, oletko menettänyt järkesi? Hän ei ansaitse elää." Zethor sanoi. Viimeinen tikki päähäni oli tuo yksi ainoa lause. Jokainen ansaitsi elää. En pitänyt kuolemasta pätkääkään. Silloin muistin Conanin. Kuinka oli vannonut kostoa tälle. Eikö se ole eri asia? Jos hän oli tappanut Sonyan ja äitini. Hän oli pilannut elämäni.
Lyyhistyin maahan. En tiennyt enään mistään mitään. Ajatukseni menivät rastiin. Se meni yli ymmärrykseni.
"Cherry? Sokeri?" Moony hätäili.
"Missä sinä olit Moony... Kun tarvitsin sinua?" Katsoin kyyneleistä täyttyneillä silmilläni. Moony katsoi minua silmät laajenneina.
"Mi-minä olin... Conain luona" Tamma inahti. Tunsin kuinka sydämeni miltein lopetti sykkimästä. Moony oli Conanin kanssa ollut kokoajan?
"Mi-minä voin selittää, sokeri. Minä ja Conan... Pidämme toisistamme hyvin, hyvin paljon."
"Sinä... Sinä mitä?? Sinä olet lääpälläsi oriin, joka tappoi emäni, Sonyan, miltein isäni ja minut? Tajuatko sinä, että olen... Olin paras ystäväsi." Olin pettynyt. Moony heilasi Conanin kanssa? Hän tiesi vallanmainiosti kaiken mitä Conan oli tehnyt minulle. Pilannut onneni.
"Häipykää! Molemmat!" Karjaisin ja polkaisin maata. "Häivy sen... sen saastan syliin!" Kyyneleet valuivat jälleen poskillani.
"Menkää..." Raahasin itseni tammen vierelle ja löin pääni siihen. Miksi Moony? Miksi sinä teit noin? Hankasin otsassa olevaa rupeani kaarnaan jolloin se aukesi uudestaan. En jaksanut välittää. En vain jaksanut.
"Sokeri, lopeta tuo" Moony hätääntyi.
"Anna olla Moony... Häivy" Lysähdin tammen juurelle surkeana.
"Moony... Mennään. Anna Cherrylle aikaa." Zerthor kuiskasi Moonylle. "Cherry... Ole varoivainen. En tiedä mitä tekisin ilman sinua..." Zethor katsoi Yetoa murhaavasti. Sitten minua huolissaan.
Katsoin heidän lähtöään sivusilmällä. Olin niin sekaisin kaikesta. Päätäni jomotti joten nojasin tammeen. Pääni kävi läpi Yeto kohtausta. Se kävi läpi Moonya. Se kävi läpi elämän tärkeyttä mutta myös kuolemaa, kostoa.
_________
Yeton levollinen katse oli muuttunut jälleen siihen hullun katseeseen. Vaikka tunsin pelon luikertelevan kehossani, en perääntynyt.
"Viisas valinta kaiken sen jälkeen mitä olet kokenut. Sinulla on yhä ystäviä ja perhettä täällä... Pysy sen äskeisen ystäväsi lähellä. Se näytti tarvitsen sinua" Yeto sai sanotuksi hyvin vaimealla äänellä. Hän näytti pettyneeltä samalla taistellen jotain vastaan. Hän paljasti yhteenpuretut hampaansa. En tiennyt mitä oli tapahtumassa, katsoin vain hämmentyneenä kohtausta.
" Mene pois... lähde nyt... äkkiä..." Yeto kuiskasi. Otin askeleen taakse ja pysähdyin. Miksi minun piti häipyä? Yeto näytti olevan tuskissaan. Hänen ainoa silmänsä laajeni hullun lailla entisestään ja hän käänsi silmänsä minuun päin. Hän loikkasi raivon vallassa minua kohti. Suljin silmäni. Kaiketi pelko oli jälleen lamaannuttanut minut, en saanut itseäni pakenemaan. Kuulin kun Yeto pysähtyi eteeni. Uskaltauduin avaamaan silmäni, hän näytti valtavalta edessäni. Yeto hengitti raskaasti samalla katsoen minuun. En ymmärtänyt olenkaan. Miksi hän... teki noin?
"Jatka toki. Pistä se tyttö lihoiksi" Ääni tuli Yeton takaa. Yeto käänsi hitaasti päänsä hevosta kohti. "Nopeasti nyt jotta voin syödä teidät molemmat" Ori virnuili meille.
Katsoin suurta oria hämilläni. Hän puhui syömisestä... meidän syömisestämme? Yeton katse oli lukittautunut oriin. Tämä koko tilanne sai pääni aivan sekaisin. Suuri ori alkoi nauramaan, jolloin Yeto paljasti sudenhampaansa ja hyökkäsi oria kohti. Vaikka Yeto oli oria paljon pienempi hän pääsi niskan päälle tuosta noin vain. Katsoin hetken tappelua, kunnes se muuttui liian veriseksi, liian kammottavaksi minulle. Sain raahattua itseni tammen taakse piiloon, toivoen samalla kaiken olevan ohi. Sillä hetkellä toivoin olevani kuuro. Kaikki ne äänet. Suuren orin tuskan inahdukset... Nauttiko Yeto satuttamisesta? Sillä kuulin tämän sanovan mielipuolisella tavalla "Paskiainen!" Sitten se nauru sai minuta värisemään pelosta. "He he he."
Äänet loppuivat. Värisin edelleen tammen takana. En tahtonut katsoa, en vain pystynyt. Hengitykseni oli nopeaa, sydämeni hakkasi nopeaa, kuulin vain sen jyskytyksen. Käänsin päätäni rannalle päin. Siellä liikkui kaksi hevosta. Hyvin tutun näköisiä vieläpä. Tumma pienempi hevonen ja kimo, tummaa suurempi hevonen. Kyynel vierähti poskelleni. Moony... Zethor? Zethor katsoi minua ja Yeton suuntaan kauhuissaan. En tiennyt mitä oli tapahtunut tammen takana, enkä tahtonutkaan.
"Helvetin poni! Saat katua tuota!" Kuulin Zethorin huutavan. Ei Yetoa ollut satuttanut minua. Hän... pelasti minut kaiketi hevoselta joka aikoi syödä meidät? En ymmärtänyt olenkaan tapahtunutta, mutta Yetoa ei... Saanut uhkailla! Hän ei ollut edes koskenut minuun! Uskaltauduin tulemaan tammen takaa pois. Silmäni kohtasivat ensin orin murskaantuneen ruumiin. Sitten Yeton verenpeitossa. Aloin voimaan huonosti. Ei kai Yeto tehnyt tuota? Äskenhän hän kuunteli minua niin rauhallisena ja nyt... Hän oli tappanut tuon orin. Yeto seisoi liikkumatta ruumin edessä. Moony katsoi järkyttyneenä oria josta sai hädintuskin mitään selvää. Zethor rymisti luokseni.
"Oletko kunnossa?" Hän kosketti minua hellästi turvallaan. Zethor katsoi Yetoa murhaavasti.
"Sinut olisi pitänyt vain jättää sinne kuolemaan! Miksi helvetissä Conan pelasti sinut!?"
"Lopeta! Ei hän tehnyt mitään pahaa." Sain sanotuksi.
"Ei mitään pahaa? Muussasi vain tuon hevosen? Sekö ei ole pahaa?"
Kelasin tapahtunutta päässäni. Kyllä, Yeto oli miltein hyökännyt kimppuuni. Ei, hän ei loppujen lopuksi tehnyt mitään minulle. Oikeastaan, hän pelasti minut tuolta orilta. Katsoin Zethoria luimistellen.
"Hän ei tehnyt mitään pahaa." Sanoin jälleen. "Hän pelasti minut tuolta orilta" Moony ja Zethor katsoivat toisiaan.
"Kadut tuota vielä. Katso mitä olet tehnyt" Zethor puhui Yetolle ja suuntasi tämän luo.
"Ei lopeta! Hän ei tehnyt mitään!" Loikkasin Zethin eteen yrittäen saada tämän pysähtymään. Mutta hän oli liian vahva. "Se oli syytäni! Minun syytäni! Jos olisin totellut Thunderia, Yeto ei olisi tehnyt sitä!" Itkin Zethoria vasten. "Hän käski antaa Yeton levätä rauhassa, mutta en totellut. Olisi pitänyt! Minä vain jäin hänen luokseen." Zethor pysähtyi, mutta piti katseen edelleen Yetossa.
"Helvetti lopeta! Lopeta tuo kyyläminen!" Karjaisin Zethille. Pääni kävi kauheaa sotaa ajatuksistani. Yeto oli kuunnellut minua rauhassa. Yeto oli tappaja...Kylmäverinen tappaja. Mikä oli totta, mikä ei? Olin niin sekaisin.
"Ei kukaan syytä sinua Cherry" Moony sanoi lempeästi ja katsoi Yetoa epävarmana. Ei. He eivät ymmärtäneet. Jos olisin lähteny, kaikki olisi nyt toisin. Kukaan ei olisi kuollut. Yeto ei olisi pimahtanut. Olin pilannut kaiken jälleen. Syyllisyys otti minusta otteen ja puristi lujasti sydämestäni. Katsoin heitä kauhistuneina, mutta myös syyttävään sävyyn.
"Jättäkää Yeto rauhaan. Häipykää!" He katsoivat minuun ihmeissään.
"Cherry, oletko menettänyt järkesi? Hän ei ansaitse elää." Zethor sanoi. Viimeinen tikki päähäni oli tuo yksi ainoa lause. Jokainen ansaitsi elää. En pitänyt kuolemasta pätkääkään. Silloin muistin Conanin. Kuinka oli vannonut kostoa tälle. Eikö se ole eri asia? Jos hän oli tappanut Sonyan ja äitini. Hän oli pilannut elämäni.
Lyyhistyin maahan. En tiennyt enään mistään mitään. Ajatukseni menivät rastiin. Se meni yli ymmärrykseni.
"Cherry? Sokeri?" Moony hätäili.
"Missä sinä olit Moony... Kun tarvitsin sinua?" Katsoin kyyneleistä täyttyneillä silmilläni. Moony katsoi minua silmät laajenneina.
"Mi-minä olin... Conain luona" Tamma inahti. Tunsin kuinka sydämeni miltein lopetti sykkimästä. Moony oli Conanin kanssa ollut kokoajan?
"Mi-minä voin selittää, sokeri. Minä ja Conan... Pidämme toisistamme hyvin, hyvin paljon."
"Sinä... Sinä mitä?? Sinä olet lääpälläsi oriin, joka tappoi emäni, Sonyan, miltein isäni ja minut? Tajuatko sinä, että olen... Olin paras ystäväsi." Olin pettynyt. Moony heilasi Conanin kanssa? Hän tiesi vallanmainiosti kaiken mitä Conan oli tehnyt minulle. Pilannut onneni.
"Häipykää! Molemmat!" Karjaisin ja polkaisin maata. "Häivy sen... sen saastan syliin!" Kyyneleet valuivat jälleen poskillani.
"Menkää..." Raahasin itseni tammen vierelle ja löin pääni siihen. Miksi Moony? Miksi sinä teit noin? Hankasin otsassa olevaa rupeani kaarnaan jolloin se aukesi uudestaan. En jaksanut välittää. En vain jaksanut.
"Sokeri, lopeta tuo" Moony hätääntyi.
"Anna olla Moony... Häivy" Lysähdin tammen juurelle surkeana.
"Moony... Mennään. Anna Cherrylle aikaa." Zerthor kuiskasi Moonylle. "Cherry... Ole varoivainen. En tiedä mitä tekisin ilman sinua..." Zethor katsoi Yetoa murhaavasti. Sitten minua huolissaan.
Katsoin heidän lähtöään sivusilmällä. Olin niin sekaisin kaikesta. Päätäni jomotti joten nojasin tammeen. Pääni kävi läpi Yeto kohtausta. Se kävi läpi Moonya. Se kävi läpi elämän tärkeyttä mutta myös kuolemaa, kostoa.