Post by Shadowfox on Feb 24, 2015 19:29:03 GMT 1
Jatkoa Kuoleman "Äänetön" tarinalle. Tarinasta tuli sitten todella lyhyt, aivot ei toimi.
Hevonen vain pysyi ääneti paikoillaan.
"Mene pois! Et voi olla siinä. Haihdu pois!" huudahdin, astuin askeleen pari taaksepäin ja hypähdin hieman hermostuneesti.
Se ei tehnyt mitään vaikutusta. Orii vain katseli poukkoilemistani äänettömästi paikoillaan. Hevonen oli varmaankin vain mielikuvitukseni tuotetta! Joku uneeni liittyvä harhanäky! Aioin varmistaa asian. Ampaisin kohti hevosta. Jos se olisi vain näky, se katoaisi. Juuri ennen kuin osuin, hevonen ehti väistää, ja jäi sitten tuijottamaan minua. Mutta se ei sanonut mitään.
Lähdin laukkaamaan pois paikalta. Hyi hemmetti. Oliko hevonen sittenkin todellinen? Mutta se arpi... Se ainakin oli jokatapauksessa karmiva. Vilkaisin taakseni. Hevonen ei seurannut minua. Laukkasin melko lujaa, pitkin joenvartta. Maaperä oli tässä kohti aika kuivaa, eikä siinä kasvanut ruohoa juurikaan. Ympärilläni pyöri inhoja ötököitä, eniten kärpäsiä, jotka olivat menossa haavoihini. Ällöttävää. Haavani olivat kuitenkin pysyneet ihmeen hyvälaatuisina, vaikka en ollut laittanutkaan niihin mitään. Ehkä minun pitäisi hankkiutua Telantesin johtajan, tai jonkun muun puheille, jos minulle annettaisiin tieto, että mistä löydän parantajan. Katsahdin taivaalle. Oli aurinkoista, mutta kuitenkin tuuli idästä. Sää oli siis miltei täydellinen. Laukkasin itään päin, mutta kaarsin pohjoiseen päin, joten tuuli kävi hieman vastaan. Hidastin nopeaan raviin hetken laukattuani. Kannoin päätäni korkealla, askeleeni olivat pitkät ja harjani ja häntäni lainehtivat mustan liekkiverhon tavoin. Karvani kimalteli auringossa. Näytin lähes joltakin taruhevoselta, tosin siis ilman haavojani.
Lopulta saavuin käynnissä Moratan juurelle. Astelin vuorella luona, kunnes tajusin luolastot, jotka olivat ilmeisesti nukkumapaikkojamme. Menin luolastoille, ja asetuin yhteen luolaan. Asetuin makuulle, ja siirsin katseeni taivaalle. Olipa ihanaa. Ihailin taivasta, ja Peneplain saaren maisemia, kunnes lopulta vaivuin uneen.
Eteeni avautui ihana vuoristomaisema. Yhdessä paikassa virtasi vesiputous, ja ihanilla vuoristoniityillä laidunsi laumoittain hevosia. Minä laukkasin yhden lauman mukana. Olimme menossa juomaan vuoristopurolle. Matkan varrella oli paljon kiviä ja kuoppia, joita täytyi koko ajan varoa.
Laukkasimme vauhdikkaasti, vaikka vauhti olikin vaarallista. Juoksimme, niin kovaa kuin pääsimme. Yhtäkkiä, joku etummaisena kulkevista hevosista kompastui. Koko lauma viilliintyi, kun hevonen oli tiellä, ja vauhti oli kova. Hevoset toisensa jälkeen alkoivat kompastua. Minä, joka kuljin perässä päin, ehdin hiljentää ja väistää. Laukkasin pois, muiden hevosten kaatuillessa, ja vyöryillessä läheiseen rotkoon.
Siinä kohtaa heräsin. Ehkä minun ei kannattaisi nukkua. Pitäisi tehdä ehkä jotakin muuta.
Haluaako joku jatkaa?
Hevonen vain pysyi ääneti paikoillaan.
"Mene pois! Et voi olla siinä. Haihdu pois!" huudahdin, astuin askeleen pari taaksepäin ja hypähdin hieman hermostuneesti.
Se ei tehnyt mitään vaikutusta. Orii vain katseli poukkoilemistani äänettömästi paikoillaan. Hevonen oli varmaankin vain mielikuvitukseni tuotetta! Joku uneeni liittyvä harhanäky! Aioin varmistaa asian. Ampaisin kohti hevosta. Jos se olisi vain näky, se katoaisi. Juuri ennen kuin osuin, hevonen ehti väistää, ja jäi sitten tuijottamaan minua. Mutta se ei sanonut mitään.
Lähdin laukkaamaan pois paikalta. Hyi hemmetti. Oliko hevonen sittenkin todellinen? Mutta se arpi... Se ainakin oli jokatapauksessa karmiva. Vilkaisin taakseni. Hevonen ei seurannut minua. Laukkasin melko lujaa, pitkin joenvartta. Maaperä oli tässä kohti aika kuivaa, eikä siinä kasvanut ruohoa juurikaan. Ympärilläni pyöri inhoja ötököitä, eniten kärpäsiä, jotka olivat menossa haavoihini. Ällöttävää. Haavani olivat kuitenkin pysyneet ihmeen hyvälaatuisina, vaikka en ollut laittanutkaan niihin mitään. Ehkä minun pitäisi hankkiutua Telantesin johtajan, tai jonkun muun puheille, jos minulle annettaisiin tieto, että mistä löydän parantajan. Katsahdin taivaalle. Oli aurinkoista, mutta kuitenkin tuuli idästä. Sää oli siis miltei täydellinen. Laukkasin itään päin, mutta kaarsin pohjoiseen päin, joten tuuli kävi hieman vastaan. Hidastin nopeaan raviin hetken laukattuani. Kannoin päätäni korkealla, askeleeni olivat pitkät ja harjani ja häntäni lainehtivat mustan liekkiverhon tavoin. Karvani kimalteli auringossa. Näytin lähes joltakin taruhevoselta, tosin siis ilman haavojani.
Lopulta saavuin käynnissä Moratan juurelle. Astelin vuorella luona, kunnes tajusin luolastot, jotka olivat ilmeisesti nukkumapaikkojamme. Menin luolastoille, ja asetuin yhteen luolaan. Asetuin makuulle, ja siirsin katseeni taivaalle. Olipa ihanaa. Ihailin taivasta, ja Peneplain saaren maisemia, kunnes lopulta vaivuin uneen.
Eteeni avautui ihana vuoristomaisema. Yhdessä paikassa virtasi vesiputous, ja ihanilla vuoristoniityillä laidunsi laumoittain hevosia. Minä laukkasin yhden lauman mukana. Olimme menossa juomaan vuoristopurolle. Matkan varrella oli paljon kiviä ja kuoppia, joita täytyi koko ajan varoa.
Laukkasimme vauhdikkaasti, vaikka vauhti olikin vaarallista. Juoksimme, niin kovaa kuin pääsimme. Yhtäkkiä, joku etummaisena kulkevista hevosista kompastui. Koko lauma viilliintyi, kun hevonen oli tiellä, ja vauhti oli kova. Hevoset toisensa jälkeen alkoivat kompastua. Minä, joka kuljin perässä päin, ehdin hiljentää ja väistää. Laukkasin pois, muiden hevosten kaatuillessa, ja vyöryillessä läheiseen rotkoon.
Siinä kohtaa heräsin. Ehkä minun ei kannattaisi nukkua. Pitäisi tehdä ehkä jotakin muuta.
Haluaako joku jatkaa?