Post by Dragon Heart~ on Feb 22, 2015 23:26:48 GMT 1
Jatkoa Thundin tarinalle "Elämä.." ja silleen Dévilan "Neuvottelu" :3
Ja otsikko mitä parhain xd
~~
Olin mennyt Conan ja minun luolaan. Hän oli sanonut että vie sen vieraan orin Zethin luolaan, jossa hääräili nähtävästi paljon hoitajia.
Katsoin taas himalajanesikkoon jonka Conan oli tuonut aika päiviä sitten. Se oli kaunis, vaikka olikin jo kuollut.
#Toivottavasti hän selviää# Näin kun Zeth tuli luolaan. Hän oli hieman alakuloinen ja vihainen. Katselin häntä hieman kysyvänä, ja kun hän katsoi minua silmiin, hän hymyili esittäen.
"Hei... Conan käskin minun tulla tänne.." hän sanoi vaivautuneena.
"Ei mitään, tule vaan" sanoin ystävällisesti.
"Onko kaikki kunnossa?"
"Teidän pelastama ori, Yeto, on hullu!" Hän vastasi suuttuen. Säikähdin ja nousin puoliksi seisomaan.
"Anteeksi... Hän vain... Hän yritti tappaa minut!" Hän sanoi samalla kun paukautti oikeanpuoleisen etukavionsa luolan pintaan.
"En voi hillitä itseäni!!" Hän huusi. Nousin nopeasti ja peruutin. Kyyneleet virtasivat poskillani.
Juuri silloin Conan tuli onnekseni.
"Mitä täällä oikein tapahtuu? Moony- kulta! Miksi sinä itket?!" Hän kysyi pelästyneenä, tuli nopeasti luokseni ja katsoi murhaavasti Zethiin.
"Mitä helvettiä sinä olet tehnyt?!" Hän kysyi raivoissaan kimolta orilta.
"Minä.. Anteeksi, joht- Conan! En tehnyt tarkoituksellani, minä vannon!" Zeth sanoi hieman pelästyneenä.
Silloin minulla sumeni kaikki. En kestänyt sitä. #Liikaa...# Kaatusin.
Kuulin sumeasti kuinka Conan huusi jotain Zethille. Menetin tajuni.
Heräsin aika nopeasti. Conan puhui minulle.
"Moony... kaunokaiseni.. kultaseni.. rakkaimpani.. en tiedä mitä teen jos sinä..!"
"Conan.." sain sanotuksi. #En halunnut että hän sanoisi sitä sanaa... Ei. Minä en jätä häntä#
"Kulta!! Sinä heräsit! Mitä sinulle tapahtui?" Hän kysyi hädissään, mutta helpottuneena.
"Minä.. minulle... kaikki sumeni.." silloin muistin Zethin. Nostin hiljalleen päätäni. En nähnyt häntä.
Katsoin esikkoon päin. Se ei ollut enää luolassa.
"Missä Zeth?" Kysyin hämmentyneenä.
"Hän... lähti" Conan vastasi koskettaessaan turpaani.
"Miten niin lähti?" Kysyin epäuskoisena.
"Hän... Hän ei pidä Yetosta eikä halua olla yhteyksissä minuun" hän vastasi hieman alakuloisena.
Nousin. Muistin Cherryn pitkästä aikaa. Aloin kävelemään luolan suulle, samaan aikaan Conan nousi.
"Mihis sitä ollaan menossa?" Hän kysyi hymyillen kun oli tullut vierelleni.
"Cherryn luo" sanoin katsoessani häntä hymyillen.
"Sinä tiedät että tulen mukaasi.."
"Niin, tiedän. Mutta sinun on jäätävä sen orin, Yetoko se oli, luokse."
"Hän ei ole täällä enää. Häntä autettiin hyvin ja hän on kunnossa."
"Mutta... haluisin olla hetken yksin. Toivottavasti en loukkaa sinua..." sanoin hieman nolostuneena. #Toivottavasti en suututtanut häntä..#
"Hyvä on, ymmärrän.. Haluisin vain suojella sinua.."
Sain hänet jäämään luolaan. Laukkasin pitkin meren rantaa.
Huomasin laukattuani pitkään, tutun hevosen. Hymyilin. Hän oli sokerin yksi parhaimmista ystävistä.
"Thund! Mitä sinä täällä? Tulin katsomaan sokeria, haluisitko sinä kertoa missä hän on?" Kyselin ja huomasin pimeyden hänessä.
"Ei... Ei! Thund! ÄLÄ!" Laukkasin yhä kovempaa. Menin niin kovaa kuin ikinä pääsin. Tunsin sietämätöntä kipua haavoissani kun ne aukesivat.
Hyppäsin viimeisen askeleen. Heitin samalla itseni sekä Thundin maahan. Nousin oitis.
"Thund! Oletko sekaisin?!" Kysyin värisevällä äänelläni.
"Minun päiväni ovat ohi.." hän sanoi itkiessään maassa.
"Ei... eivät ole" sanoin ja kävin makuulleni hänen viereen ja annoin hänen itkeä turkkiini.
Voin itse jatkaa huomenna, anteeksi tämä lyhyys :c
Ja otsikko mitä parhain xd
~~
Olin mennyt Conan ja minun luolaan. Hän oli sanonut että vie sen vieraan orin Zethin luolaan, jossa hääräili nähtävästi paljon hoitajia.
Katsoin taas himalajanesikkoon jonka Conan oli tuonut aika päiviä sitten. Se oli kaunis, vaikka olikin jo kuollut.
#Toivottavasti hän selviää# Näin kun Zeth tuli luolaan. Hän oli hieman alakuloinen ja vihainen. Katselin häntä hieman kysyvänä, ja kun hän katsoi minua silmiin, hän hymyili esittäen.
"Hei... Conan käskin minun tulla tänne.." hän sanoi vaivautuneena.
"Ei mitään, tule vaan" sanoin ystävällisesti.
"Onko kaikki kunnossa?"
"Teidän pelastama ori, Yeto, on hullu!" Hän vastasi suuttuen. Säikähdin ja nousin puoliksi seisomaan.
"Anteeksi... Hän vain... Hän yritti tappaa minut!" Hän sanoi samalla kun paukautti oikeanpuoleisen etukavionsa luolan pintaan.
"En voi hillitä itseäni!!" Hän huusi. Nousin nopeasti ja peruutin. Kyyneleet virtasivat poskillani.
Juuri silloin Conan tuli onnekseni.
"Mitä täällä oikein tapahtuu? Moony- kulta! Miksi sinä itket?!" Hän kysyi pelästyneenä, tuli nopeasti luokseni ja katsoi murhaavasti Zethiin.
"Mitä helvettiä sinä olet tehnyt?!" Hän kysyi raivoissaan kimolta orilta.
"Minä.. Anteeksi, joht- Conan! En tehnyt tarkoituksellani, minä vannon!" Zeth sanoi hieman pelästyneenä.
Silloin minulla sumeni kaikki. En kestänyt sitä. #Liikaa...# Kaatusin.
Kuulin sumeasti kuinka Conan huusi jotain Zethille. Menetin tajuni.
Heräsin aika nopeasti. Conan puhui minulle.
"Moony... kaunokaiseni.. kultaseni.. rakkaimpani.. en tiedä mitä teen jos sinä..!"
"Conan.." sain sanotuksi. #En halunnut että hän sanoisi sitä sanaa... Ei. Minä en jätä häntä#
"Kulta!! Sinä heräsit! Mitä sinulle tapahtui?" Hän kysyi hädissään, mutta helpottuneena.
"Minä.. minulle... kaikki sumeni.." silloin muistin Zethin. Nostin hiljalleen päätäni. En nähnyt häntä.
Katsoin esikkoon päin. Se ei ollut enää luolassa.
"Missä Zeth?" Kysyin hämmentyneenä.
"Hän... lähti" Conan vastasi koskettaessaan turpaani.
"Miten niin lähti?" Kysyin epäuskoisena.
"Hän... Hän ei pidä Yetosta eikä halua olla yhteyksissä minuun" hän vastasi hieman alakuloisena.
Nousin. Muistin Cherryn pitkästä aikaa. Aloin kävelemään luolan suulle, samaan aikaan Conan nousi.
"Mihis sitä ollaan menossa?" Hän kysyi hymyillen kun oli tullut vierelleni.
"Cherryn luo" sanoin katsoessani häntä hymyillen.
"Sinä tiedät että tulen mukaasi.."
"Niin, tiedän. Mutta sinun on jäätävä sen orin, Yetoko se oli, luokse."
"Hän ei ole täällä enää. Häntä autettiin hyvin ja hän on kunnossa."
"Mutta... haluisin olla hetken yksin. Toivottavasti en loukkaa sinua..." sanoin hieman nolostuneena. #Toivottavasti en suututtanut häntä..#
"Hyvä on, ymmärrän.. Haluisin vain suojella sinua.."
Sain hänet jäämään luolaan. Laukkasin pitkin meren rantaa.
Huomasin laukattuani pitkään, tutun hevosen. Hymyilin. Hän oli sokerin yksi parhaimmista ystävistä.
"Thund! Mitä sinä täällä? Tulin katsomaan sokeria, haluisitko sinä kertoa missä hän on?" Kyselin ja huomasin pimeyden hänessä.
"Ei... Ei! Thund! ÄLÄ!" Laukkasin yhä kovempaa. Menin niin kovaa kuin ikinä pääsin. Tunsin sietämätöntä kipua haavoissani kun ne aukesivat.
Hyppäsin viimeisen askeleen. Heitin samalla itseni sekä Thundin maahan. Nousin oitis.
"Thund! Oletko sekaisin?!" Kysyin värisevällä äänelläni.
"Minun päiväni ovat ohi.." hän sanoi itkiessään maassa.
"Ei... eivät ole" sanoin ja kävin makuulleni hänen viereen ja annoin hänen itkeä turkkiini.
Voin itse jatkaa huomenna, anteeksi tämä lyhyys :c