Post by Dévila on Feb 21, 2015 19:12:56 GMT 1
Jatkoa Angélan tarinalle, Peneplainille saapuminen
- - - - -
Katsoimme vuorelta kaunista Peneplainen saarta. Olimme levänneet kaksi päivää, kuten Angéla, rakas siskoni oli sotilaille luvannut. Tänään, olisi neuvotelujen aika. Huomenna, saari olisi meidän. Tulevaisuudessa, kaikki hevoset söisivät lihaa. Nautin ajatuksesta mielipuolen tavoin. Rakastin valtaa, kukaan ei ole koskaan pystynyt pitämään minua aisoissa, ei ihmiset, ei vanhempani. Kaikille kurinpito on ollut liian vaikeaa. Liian vaarallista. Äitini oli minua pienikokoisempi, kuten isänikin, koossa ja voimassa. Se koitui heidän kohtalokseen.
Katsoin kaunista siskoani. Kuinka tuuli saikin auringon valon avulla sisareni näyttämään enkeliltä. Harja hulmusi kultaisena ja valkoinen karva kiilsi auringossa. Hymyilin ilkikurisesti.
''Sisko rakas, olisiko aika?'' Virnistin ja katsoin kaukaisuuteen, kohti Peneplainen saarta, hevosten paratiisia.
''Dévila, siskoni. Nyt on sen aika. Mennään.'' Angéla naurahti omahyväisesti ja iski minulle silmää.
Lähdimme laskeutumaan alas sotilaiden luo. Kivet vierivät alas kallion rinteitä ja molskahtelivat mereen. Laskeuduimme vauhdilla, vierekkäin alas vuoren huipulta, josta näki hyvin tulevan valtakuntamme.
''Sotilaat. Asento'' Kuului käsky alhaalta. Se oli Iris, parhain komentajamme.
''Huomenta sotilaat. Tänään, lähdemme Angélan kanssa kahden joukko-osaston voimin pääsaarelle.'' Kerroin kovaan, kuuluvaan ääneen.
''Iriksen osasto sekä Derekin osasto lähtevät mukaamme. Jarod jää vahtimaan pääsaaren rannikolle, ettei kukaan pääse läpi.'' Angéla hirnahti ja virnisti.
''Joht...'' Jarod ärisi, mutta keskeytin hänet.
''Haluatko olla iltapalani?'' Korskahdin ja polkaisin maata. Jarod veti korvansa luimuun. ''Sitähän minäkin.''
Kerroimme komentajille suunnitelmamme ja lähdimme uimaan laumana pääsaarelle. Uin Angélan kanssa vierekkäin, aivan lauman edessä pitämässä tahtia yllä. Nousimme nopeasti kuivalle maalle, sillä matka pieneltä saarelta ei ollut pitkä. Rannalla ei näkynyt ketään, eikä lähistöllä haissut tai kuulunut ketään. Vain linnut rääkyivät läheisten pensaitten oksilla, kuin varottaen saapuvasta vaarasta. Polkaisin maata etusellani, jolloin linnut pöllähtivät lentoon rääkyen. Ne katosivat näköpiiristäni, mutta kuulin niiden rääkymisen silti.
Kävelimme tasaiseen tahtiin syvemmälle pusikkoon, kunnes minun ja Angélan tiet erkanivat. Jäin pitämään Derekin kanssa keulaa ja johdimme noin kymmenpäistä osastoa kohti suurta vuorta, joka häämöti kaukana edessämme.
Hölkkäsimme rauhallisesti maa tömisten vuoren lähettyville, ennenkuin havaitsin ensimmäiset hevoset. Olimme saapuneet varmasti lähelle lauman ''päämajaa''. Yksi hevosista huomasi meidät, joten se pinkaisi laukkaan ja katosi.
''Pelkuri. Juoksi sitten karkuun.'' Naurahdin ivallisesti.
''Tai sitten se meni raportoimaan johtajalleen...'' Derek mumisi vieressäni. Mulkaisin häntä ärsyyntyneenä.
Jatkoimme matkaamme käynnissä, hitaasti mutta päättäväisesti edeten. Kerkesimme kävellä pitkän matkaa, ennenkuin näin suurehkon, hiirakon orin katsovan meitä. Hän käveli osastoani ja minua kohti vihaisena, muutaman muun orin kanssa.
''Mitä helvettiä?'' Ori karjahti kävellessään meitä kohti.
''Anteeksi tungettelu, mutta minulla olisi pieni vaatimus.'' Virnistin jolloin ori pysähtyi.
''Kerro asiasi ja hilaa perseesi pois reviiriltäni.'' Ori korskahti ilkeästi.
''Liity laumaani.'' Sanoin varmalla äänellä ja nostin päätäni ylemmäs.
''Kuulinkohan oikein..? Minun pitäisi liittyä laumaasi. Ja vitut minä liityn.'' Ori pärskähti ja kuopaisi maata.
''Noh, en voi mitään. Saat päivän miettimisaikaa. Tulen huomenna uudelleen. Enkä tule hyvissä merkeissä jos et muuta mieltäsi.'' Hörähdin ja käännyin. Kävelin Derekin osaston läpi, hiirakon orin katse tiukasti kiinni minussa. Sen ilme ei ollut kiltti, vaan ennemminkin murhaava.
- - - - -
Jatkan itse tästä sitten Conanilla. Angéla/Raúl jatkakoon siitä, kun tiemme erkanivat.
- - - - -
Katsoimme vuorelta kaunista Peneplainen saarta. Olimme levänneet kaksi päivää, kuten Angéla, rakas siskoni oli sotilaille luvannut. Tänään, olisi neuvotelujen aika. Huomenna, saari olisi meidän. Tulevaisuudessa, kaikki hevoset söisivät lihaa. Nautin ajatuksesta mielipuolen tavoin. Rakastin valtaa, kukaan ei ole koskaan pystynyt pitämään minua aisoissa, ei ihmiset, ei vanhempani. Kaikille kurinpito on ollut liian vaikeaa. Liian vaarallista. Äitini oli minua pienikokoisempi, kuten isänikin, koossa ja voimassa. Se koitui heidän kohtalokseen.
Katsoin kaunista siskoani. Kuinka tuuli saikin auringon valon avulla sisareni näyttämään enkeliltä. Harja hulmusi kultaisena ja valkoinen karva kiilsi auringossa. Hymyilin ilkikurisesti.
''Sisko rakas, olisiko aika?'' Virnistin ja katsoin kaukaisuuteen, kohti Peneplainen saarta, hevosten paratiisia.
''Dévila, siskoni. Nyt on sen aika. Mennään.'' Angéla naurahti omahyväisesti ja iski minulle silmää.
Lähdimme laskeutumaan alas sotilaiden luo. Kivet vierivät alas kallion rinteitä ja molskahtelivat mereen. Laskeuduimme vauhdilla, vierekkäin alas vuoren huipulta, josta näki hyvin tulevan valtakuntamme.
''Sotilaat. Asento'' Kuului käsky alhaalta. Se oli Iris, parhain komentajamme.
''Huomenta sotilaat. Tänään, lähdemme Angélan kanssa kahden joukko-osaston voimin pääsaarelle.'' Kerroin kovaan, kuuluvaan ääneen.
''Iriksen osasto sekä Derekin osasto lähtevät mukaamme. Jarod jää vahtimaan pääsaaren rannikolle, ettei kukaan pääse läpi.'' Angéla hirnahti ja virnisti.
''Joht...'' Jarod ärisi, mutta keskeytin hänet.
''Haluatko olla iltapalani?'' Korskahdin ja polkaisin maata. Jarod veti korvansa luimuun. ''Sitähän minäkin.''
Kerroimme komentajille suunnitelmamme ja lähdimme uimaan laumana pääsaarelle. Uin Angélan kanssa vierekkäin, aivan lauman edessä pitämässä tahtia yllä. Nousimme nopeasti kuivalle maalle, sillä matka pieneltä saarelta ei ollut pitkä. Rannalla ei näkynyt ketään, eikä lähistöllä haissut tai kuulunut ketään. Vain linnut rääkyivät läheisten pensaitten oksilla, kuin varottaen saapuvasta vaarasta. Polkaisin maata etusellani, jolloin linnut pöllähtivät lentoon rääkyen. Ne katosivat näköpiiristäni, mutta kuulin niiden rääkymisen silti.
Kävelimme tasaiseen tahtiin syvemmälle pusikkoon, kunnes minun ja Angélan tiet erkanivat. Jäin pitämään Derekin kanssa keulaa ja johdimme noin kymmenpäistä osastoa kohti suurta vuorta, joka häämöti kaukana edessämme.
Hölkkäsimme rauhallisesti maa tömisten vuoren lähettyville, ennenkuin havaitsin ensimmäiset hevoset. Olimme saapuneet varmasti lähelle lauman ''päämajaa''. Yksi hevosista huomasi meidät, joten se pinkaisi laukkaan ja katosi.
''Pelkuri. Juoksi sitten karkuun.'' Naurahdin ivallisesti.
''Tai sitten se meni raportoimaan johtajalleen...'' Derek mumisi vieressäni. Mulkaisin häntä ärsyyntyneenä.
Jatkoimme matkaamme käynnissä, hitaasti mutta päättäväisesti edeten. Kerkesimme kävellä pitkän matkaa, ennenkuin näin suurehkon, hiirakon orin katsovan meitä. Hän käveli osastoani ja minua kohti vihaisena, muutaman muun orin kanssa.
''Mitä helvettiä?'' Ori karjahti kävellessään meitä kohti.
''Anteeksi tungettelu, mutta minulla olisi pieni vaatimus.'' Virnistin jolloin ori pysähtyi.
''Kerro asiasi ja hilaa perseesi pois reviiriltäni.'' Ori korskahti ilkeästi.
''Liity laumaani.'' Sanoin varmalla äänellä ja nostin päätäni ylemmäs.
''Kuulinkohan oikein..? Minun pitäisi liittyä laumaasi. Ja vitut minä liityn.'' Ori pärskähti ja kuopaisi maata.
''Noh, en voi mitään. Saat päivän miettimisaikaa. Tulen huomenna uudelleen. Enkä tule hyvissä merkeissä jos et muuta mieltäsi.'' Hörähdin ja käännyin. Kävelin Derekin osaston läpi, hiirakon orin katse tiukasti kiinni minussa. Sen ilme ei ollut kiltti, vaan ennemminkin murhaava.
- - - - -
Jatkan itse tästä sitten Conanilla. Angéla/Raúl jatkakoon siitä, kun tiemme erkanivat.