Post by Kuolema on Feb 20, 2015 19:13:30 GMT 1
Kuolemaa toivovat hevoset
Jatkoa Tarinoille 'Kuolema' ja 'Tuonelan lautturi tanssiin taas vie'
Sen säälittävien otusten joukon jälkeen, sain vain hetken rauhan kun samasta suunnasta jonne ne olivat paenneet, ilmestyi paikalle kaksi hevosta. Toinen oli se suuri tamma joka oli joutunut aiemmin kiusaamisen kohteeksi. Tämän seurassa kulki nuorempi tamma joka katseeni kohdattuaan painautui pelosta sitä ardenneritammaa vasten. Tai ehkä se katsoi enemmänkin tätä rumaa arpea naamassani. Olihan toki silmänkin oudon väriset, mutta arpi oli se mihin kaikkien katseet yleensä suuntautuivat. Kuvottava kaikin puolin.
Katsoa minua jos et pelkää. Yritä kutsua minua jollakin muulla nimellä. Ehkä jollain kauniilla sanalla. Huomaat ettet pysty. Niin minä olen ruma.
Se ardenneritamma tuijotti vieläkin. En nähnyt että se pelkäisi. Ei haistanut pelkoa siinä. Se oli joka taas yksi niitä tapauksia tai vai vain typerä. Epäilin enemmän ensimmäistä vaihtoehtoa. Eivät kaikki hevoset minua pakene. Jotkut tuntuvat jopa toivovan minun tulevan. Ne hölmöt eivät tienneet mitä sillä menettivätkään. Tälläkin tammalla oli selvästi ystävä rinnallaan. Mutta mistäpä minä mitään tiesin. Itsensä tappaminen on aina itsekkäin teko jonka voit tehdä muita kohtaan.
Nämäkään hevoset eivät jääneet luokseni vaan lähtivät. Minä jäin sinne vielä hetkeksi eikä minun kovin kauaa tarvinnut siellä yksinäni odottaa kuin paikalle horjahteli pienikokoinen harmaan-ja mustankirjava hevonen. Se oli selvästi loukkaantunut. Se oli se ori sieltä rannalta. Yllätyin ehkä hieman sitä, että se oli vielä elossa. Se ei huomannut minua ennen kuin oli lähes edessäni. Silloin sen ainoaan jäänsiniseen silmään syttyi jonkinlainen epävarmuus, mutta se tunsi minut. Sekin jäi tuijottamaan minua ja oli vaikea sanoa mitä se ajatteli. Tämä ori oli selvästi hullu. Sen ajatukset ja tuntemukset olivat niin sekavia, että en saanut siitä mitään selvää.
"Ei tänään." Pikku heppa sitten viimein tokaisi päättäväisenä. "Ei tänään, toveri." Sen sanat huvittivat minua. Viisas päätös, nuori hevonen. Rannalla tämäkin hevonen oli toivonut minun tulevan ja minä olin toteuttanut hänen toiveensa. Minä olin tullut. Siitäkin huolimatta pikku seköpää näytti yhä olevan elävien kirjoissa. Ja nyt se torjui minut. meni menojaan. katsoin sen etenemistä hetken ja lähdin sitten minäkin.
Suuntasin sinne missä maasto muuttui huonokuntoisemmaksi. Telantesin reviiriä tiesin. Tulin joelle ja jäi sinne odottamaan. En tarkalleen tiedä mitä minä odotin, mutta odotin siitä huolimatta. Kastoin turpani veteen juodakseni ja onneksi kukaan ei ollut sitä näkemässä. Suurin osa vedestä nimittäin vain virtasi pois posken avohaavan kautta. Särkyyn olin jo tottunut. Ruma kuvajaiseni irvaili minulle veden syövereistä.
((Tästä tuli vähän lyhyt, mutta en vain oikein pääse Kuoleman pään sisään. Jatkaa joka haluaa))
Jatkoa Tarinoille 'Kuolema' ja 'Tuonelan lautturi tanssiin taas vie'
Sen säälittävien otusten joukon jälkeen, sain vain hetken rauhan kun samasta suunnasta jonne ne olivat paenneet, ilmestyi paikalle kaksi hevosta. Toinen oli se suuri tamma joka oli joutunut aiemmin kiusaamisen kohteeksi. Tämän seurassa kulki nuorempi tamma joka katseeni kohdattuaan painautui pelosta sitä ardenneritammaa vasten. Tai ehkä se katsoi enemmänkin tätä rumaa arpea naamassani. Olihan toki silmänkin oudon väriset, mutta arpi oli se mihin kaikkien katseet yleensä suuntautuivat. Kuvottava kaikin puolin.
Katsoa minua jos et pelkää. Yritä kutsua minua jollakin muulla nimellä. Ehkä jollain kauniilla sanalla. Huomaat ettet pysty. Niin minä olen ruma.
Se ardenneritamma tuijotti vieläkin. En nähnyt että se pelkäisi. Ei haistanut pelkoa siinä. Se oli joka taas yksi niitä tapauksia tai vai vain typerä. Epäilin enemmän ensimmäistä vaihtoehtoa. Eivät kaikki hevoset minua pakene. Jotkut tuntuvat jopa toivovan minun tulevan. Ne hölmöt eivät tienneet mitä sillä menettivätkään. Tälläkin tammalla oli selvästi ystävä rinnallaan. Mutta mistäpä minä mitään tiesin. Itsensä tappaminen on aina itsekkäin teko jonka voit tehdä muita kohtaan.
Nämäkään hevoset eivät jääneet luokseni vaan lähtivät. Minä jäin sinne vielä hetkeksi eikä minun kovin kauaa tarvinnut siellä yksinäni odottaa kuin paikalle horjahteli pienikokoinen harmaan-ja mustankirjava hevonen. Se oli selvästi loukkaantunut. Se oli se ori sieltä rannalta. Yllätyin ehkä hieman sitä, että se oli vielä elossa. Se ei huomannut minua ennen kuin oli lähes edessäni. Silloin sen ainoaan jäänsiniseen silmään syttyi jonkinlainen epävarmuus, mutta se tunsi minut. Sekin jäi tuijottamaan minua ja oli vaikea sanoa mitä se ajatteli. Tämä ori oli selvästi hullu. Sen ajatukset ja tuntemukset olivat niin sekavia, että en saanut siitä mitään selvää.
"Ei tänään." Pikku heppa sitten viimein tokaisi päättäväisenä. "Ei tänään, toveri." Sen sanat huvittivat minua. Viisas päätös, nuori hevonen. Rannalla tämäkin hevonen oli toivonut minun tulevan ja minä olin toteuttanut hänen toiveensa. Minä olin tullut. Siitäkin huolimatta pikku seköpää näytti yhä olevan elävien kirjoissa. Ja nyt se torjui minut. meni menojaan. katsoin sen etenemistä hetken ja lähdin sitten minäkin.
Suuntasin sinne missä maasto muuttui huonokuntoisemmaksi. Telantesin reviiriä tiesin. Tulin joelle ja jäi sinne odottamaan. En tarkalleen tiedä mitä minä odotin, mutta odotin siitä huolimatta. Kastoin turpani veteen juodakseni ja onneksi kukaan ei ollut sitä näkemässä. Suurin osa vedestä nimittäin vain virtasi pois posken avohaavan kautta. Särkyyn olin jo tottunut. Ruma kuvajaiseni irvaili minulle veden syövereistä.
((Tästä tuli vähän lyhyt, mutta en vain oikein pääse Kuoleman pään sisään. Jatkaa joka haluaa))