|
Post by C on Jun 2, 2016 17:00:53 GMT 1
Raúl
Aurinko oli laskemassa keltaisen ja punaisen eri sävyjen värisellä taivaalla kohti horisonttia. Kävelin hitain askelin suuren tammen juurelle, jossa minä ja tyttäreni vietimme yöt. Joskus aikoinaan, myös Juliet oli ollut kanssani täällä. Mutta se kaikki oli ollutta ja mennyttä hänen kuoltuaan. Pysähdyin tammen juurelle huokaisten. Sisimmässäni kadun sitä, kuinka hääsin vastasyntyneen tyttäremme Julietin ruumiin luota, syyttäen häntä tämän kuolemasta vaikka todellisuudessa tiesin, ettei se hänen vikansa ollut. Vain yksi ori oli vastuussa siitä. Ja se ori oli veljeni Conan. Tiesin aina toimineeni väärin kantaessani kaunaa myös Cherrylle. Jätin oman varsani huomioimatta ja hankin tälle tamman joka kasvattaisi hänet. Vaikka olihan Sonya myös sitä varten, että ehtisin huolehtia lauman asioista paremmin. Mutta silti, minun olisi pitänyt silti olla enemmän läsnä Cherryn kasvuvaiheessa. Sitä kuollut puolisonikin olisi tahtonut. Oliko liian myöhäistä korjata virheitäni ja parantaa välini tyttäreeni? Kaikki mitä tein, tuntui vain pahentavan välejämme entisestään. Hörähdin vaimeasti ja kävelin katsomaan oliko tyttäreni tietyssä kohtaa tammen juurella nukkumassa. Mutta häntä ei näkynyt. Hänen oli parasta ilmestyä paikalle ennen pimeän tuloa.
Kävelin tammen ohi tähyilemään kiellekkeelle kohti merta. Jätin perhehuolet taakseni ja keskityin tärkeämpään – nimittäin siihen kannibaali laumaan. Oli hyvin omituista, ettei kukaan tiedustelijoitani ollut löytänyt niiden johtajan, Àngelan, mainitsemaa suuri joukkoista laumaa. Olin erittäin huolissani. Se lauma jonka kanssa vaalea tamma tuli luokseni oli suurehko ja jos heitä oli vielä lisää.. en tiennyt miten meidän kävisi. Sen kannibaalin laumaan en seuraajieni kanssa liittyisi mistään hinnasta, vaikka kultaharjainen tamma niin tahtoikin. Taistelisin viimeiseen soturiin saakka. Ei helvetti.. jos se kannibaali tamma seuraajineen oli liittoutunut veljeni kanssa, emme millään voittaisi. Kaikki meistä menehtyisi. Pitäisikö minun lähettää uusi tiedustelija veljeni alueelle? Kuopaisin maata hermostuneesti. Päätin lopulta olla tekemättä niin. Luottokenraalini pitäisi kyllä huolen, että jokaisella tiedustelijalla oli tarpeeksi töitä sen kannibaali lauman löytämisessä. Ja heti kun se löytyisi, Ryan ilmoittaisi siitä minulle. Meillä oli enään tämä yö aikaa, ennen kuin Àngela tulee utelemaan uudestaan, aionko liittyä hänen saastaiseen laumaansa. En ikinä.
|
|
|
Post by Thunder on Jun 14, 2016 17:05:55 GMT 1
Thunder
Kävelin meren rantaa pitkin ja kuuntelin kun aallot löivät rantaan, katselin kiviä joista osa oli teräviä. Muistin kuinka olin päättää elämäni mutta Moony oli estänyt ja sitten olin yrittänyt tappaa itseni susien avulla mutta Raúl oli tullut väliin ja jäänyt luokseni vielä. Missähän hän mahtoi olla tällä hetkellä ajattelin katsoessani jalkojani joihin aallokko löi kevyesti. Aurinko oli laskeutumassa ja pian alkaisi tulla pimeämpää, pitäisi kai kohta asettua aloilleen mutta voisin sitä ennen edes yrittää etsiä Raúlin. Kaarsin rannalta pois ja nostin tahtiani, kiersin niin että näin Primsin ja sen jälkeen menin järville. Muutama varsa nukkui jo ja osa hevosista ja poneista katsoi minua kun ravasin läpi, katsellen ympärilleni. Eräs hoitaja varsinkin katsoi minua äkäisesti kun hän tiesi, etten saisi näin ravata ympäriinsä mutta hän ei tullut pysäyttämään minua ja sain jatkettua matkaani.
Häntä ei näkynyt vielä joten suuntasin suurelle tammelle jos hän olisi siellä. Katselin ympärilleni senkin varalta jos näkisin Cherryn, tahtoisin kovasti tietää, oliko hän kunnossa. En kuitenkaan nähnyt juuri ketään, ilmeisesti suurin osa oli järvillä tai Primsillä. Oli myös mahdollista että osa olisi jossain kauempana, näkisin sen sitten jos joutuisin suuntamaan sinne. Se miten pitkän lenkin tekisin, riippui siitä oliko Raúl tammen luona vai ei. Mutta silti oli outoa kuinka kukaan ei ollut kauempana laumasta, tiesin että sota oli tulossa ja kai minunkin pitäisi olla lauman luona mutta oman käsitykseni mukaan osasin pitää huolta itsestäni. Hoitajat kuitenkin olivat erimieltä kanssani ja yrittivät aina laittaa minut lepäämään, mutten minä voinut levätä vielä, en ennen kuin sota olisi ohi.
Hidastin tahtiani kun aloin olla lähellä tammea, toivoin että hän olisi täällä. Haavojani särki kevyesti ja kuntoni ei ollut paras sairauden vasta lähdettyä joten hengitin normaalia raskaammin mutta kun toipuisin tästä, olisin taas entiselläni. Nostin päätäni kun huomasin jonkin liikahtavan tammen lähellä, pian aloin erottaa hahmon ja tunsin pienen ilon kipinän hiipivän sisälleni kun erotin hahmon tarkemmin. Tiesin että hänellä olisi varmasti paljon ajateltavaa sodan takia, toivoin etten häiritsisi häntä. Hengitykseni alkoi tasaantua mutta kävelin silti rauhallisesti tammen juurelle ja kallistin kevyesti päätäni. ”Hei. Oletko kunnossa?” kysyin ja katsoin Raúlia. Hän näytti huolestuneelta ja ärtyneeltä. ”Enhän häiritse sinua tai mitään.” kysyin varovasti ja pyyhkäisin kaviollani maata.
|
|
|
Post by C on Aug 18, 2016 13:36:57 GMT 1
Raúl
Minulla todellakin tuntui olevan miljoona muuta ajatusta juuri liikkeellä samalla kun ajattelin tämän hetkistä lauman sotatilaa. Minun tuli huolehtia lauman perus hyvinvoinnista ja siitä, että pysyisimme turvassa. Olin huolissani siitä olivatko nuorehkot soturit saaneet tarpeeksi koulutusta tulevaa varten. Minun täytyisi myös päättää ketkä suojelisivat tammoja ja varsoja kun tapaisimme uudestaan Angélan lauman. Johtajana minun tuli huolehtia hyvin monista asioista ja juuri nyt tuntui siltä, että kaikki vain kaatui päälleni. Oli niin vähän aikaa huolehtia kaikesta noista. Tuhahdin turhautuneena tajutessani, että minun pitäisi vielä löytää haahuileva tyttäreni jostain. Ehkä minun pitäisi rajavartijoille huomauttaa asiasta.
Olin juuri suuntaamassa takaisin lauman luokse tekemään pienen tarkistus kierroksen näin iltaa kohden, kunnes kuulin takaani tutun äänen. Höristin korvani äänen suuntaan ja käänsin katseeni. Olin hyvinkin yllättynyt nähdessäni Thunderin, yhden sotilaistani. Nyökkäsin varovaisesti tammalle. ”Kyllä olen”, koetin kuulostaa mahdollisimman tyyneltä ja yrittäen peittää sen hermostuneisuuden ja huolen, joka oli vallannut mieleni. Johtaja ei saanut näyttää olevan heikko – pahimmassa tapauksessa se vaikuttaisi koko laumaan. ”Et suinkaan”, vastasin pienesti hymyillen Thunderille samalla silmäillen hänen haavojaan. ”Kuinka voit?”, kysyin hieman huolestuneena. ”Mikset ole lepäämässä?”, kysyin. Tamman pitäisi olla lepäämässä, mieluiten parantajien lähettyvillä jossa hän saisi nopeasti apua jos tarvitsisi. Tunsin hieman rentoutuvani Thunderin seurassa ja sisimmässäni toivoin, ettei hän päättäisi lähteä ihan heti. Olin vain huolissani hänestä ja tahdoin hänen mahdollisimman nopeasti tervehtyvän.
|
|
|
Post by Thunder on Aug 20, 2016 17:19:47 GMT 1
Thunder
Pidin kovasti siitä kun sain kävellä rannalla vaikka sielläkin minulla oli niitä pahoja muistoja, muistoja kun yritin lopettaa itseni. Taisin olla vähän tyhmä mutta elämän kipinäni oli syttynyt uudelleen erään orin takia. Hymyilin ajatukselle aaltojen hiljaa lyödessä kavioitani vasten. Mutta minä kyllä pelkäsin, en ollut koskaan enää ollut varma puolisoni ja varsani kuoltua. En ollut varma olisiko minusta mihinkään enää, olin myös hyvin raskas rakenteinen, en siro ja kaunis. Minussa oli myös arpia ja paljon. Ja en tiedä voisiko laumanjohtaja ja tällainen ruma sotilas olla mitään. Silti se toivo ei päästänyt irti, se roikkui koko ajan mukana. Päätin sitten suunnata etsimään Raúlin ja sain hoitajilta ilkeitä katseita kun he huomasivat minut laukkaamassa. He eivät kuitenkaan enää jaksaneet puuttua, he taisivat olla saaneet tarpeekseen.
Löysin johtajan tammen luolta ja hän taisi olla lähdössä, kysyin, kuitenkin oliko hän kunnossa, hän todellakin tuntui hermostuneelta ja huolestuneelta, vaikka hän toisin sanoi uskoin kyllä tietäväni. En kuitenkaan sanonut asiasta mitään, etten hermostuttaisi häntä lisää. Kysyin myös että enhän häirinnyt häntä, hän saattoi ajatella jotain tärkeää joten pelkäsin häiritseväni. Hän kuitenkin sanoi, etten häirinnyt, hymyilin takaisin. Sitten vuorostaan hän esitti minulle kysymyksen kysyen kuinka voin. ”Minä voin ihan hyvin.” sanoin, en tahtonut kertoa että olin kyllä taas kuolla sairauteen joka puhkesi pahalla hetkellä. Minähän olin jo toipumassa niin, eihän siitä tarvinnut enää murehtia. Tulisin olemaan taas entiselläni, mieluiten tahtoisin olla entiselläni jo huomenna, kun sota alkaisi. Hän kysyi vielä, miksen ollut lepäämässä. Heilautin vähän korviani ja katsoin kevyesti sivulleni. ”Halusin vain varmistaa että sinulla on kaikki hyvin.” sanoin varovasti. En tiennyt mitä hän ajattelisi siitä. Se oli kyllä pää syy miksi en ollut lepäämässä, halusin tietää miten Raúl voi ja en tykännyt nukkua siellä muiden kanssa joten vähän viivyttelin sinne menoa. Entä jos jäisin tänne ajattelin mielessäni ja torjuin sen heti, mitä minä oikein tuollaisia ajattelin. Hän oli johtaja, johtaja joka ei ollut poistunut viereltäni makaamasta vaikka olisi voinut.
|
|
|
Post by C on Dec 4, 2016 13:15:32 GMT 1
Raúl
Oli huojentavaa kuulla, että Thunder voi hyvin kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Vaikutti siltä, että hän oli toipumassa nopeasti haavoistaan. ”Hyvä kuulla”, vastasin lempeästi ja hymyilin ruskealle tammalle. Thunder olisi arvokas lisä sotilasjoukkoihini, mutta en voisi antaa hänen osallistua sotaan tuossa kunnossa. ”Ni-niinkö?”, kysyin ja katsoin tammaa hämmentyneenä. Yleensä olin se joka tahtoi varmistaa, että alamaiseni voivat hyvin. Oli siis yllättävää kuulla joltain, että oli ollut huolissaan minusta. ”Voin ihan hyvin”, sanoin ja sevitin kurkkuani. Tunsin tutun lämmön valtaavan itseni – samanlaisen kun olin ollut joskus Julietin kanssa. En oikein saanut itseäni hyväksymään sitä, että löytäisin joskus toisen tamman josta välittäisin samoin kuin kuolleesta rakkaastani. Sivuutin siis tunteen nopeasti pois. Huokaisin syvään ja katsoin kavioitani. Minun piti koota itseni ja ajatella johtajan tavoin. Minulla ei ollut aikaa joutavuuksien ajatteluun ja murheisiin. ”Oletko nähnyt Cherryä?”, kysyin lopulta ja katsoin Thunderia. Ehkä ruskea tamma oli nähnyt tyttäreni jossain ja osaisi kertoa mistä löytäisin hänet. Olin huolissani, mutta samalla myös ärtynyt, ettei tyttäreni totellut käskyjäni.
|
|
|
Post by Thunder on Dec 21, 2016 10:17:43 GMT 1
Thunder
Vaikka minulle vastattiin että se oli hyvä että olin paranemaan päin. Tiesin ettei, hän päästäisi minua sotaan. Mutta minä en kuuntelisi, olin aina ollut vähän paksu kalloinen joten minä menisin vaikka puoli kuolleena. En tarvitsisi ketään suojelemaan, minä veisin mukanani ainakin kolme, se oli pienin tavoitteeni mutta totta kai yrittäisin parempaan. Parhain olisi tulla vielä elossa pois ja voittajana. En tiedä kestäisinkö jos minulle sanottaisiin että en saisi osallistua ja jotenkin vielä estettäisiin. Minä olin tullut tähän laumaan suojellakseni sitä enkä vain katsomaan sivusta kun muut pistivät henkeään likoon. En tekisi enää samoja virheitä uudestaan, vaikken enää ollut johtaja.
Hymyilin kevyesti kun huomasin johtajan olevan hämmentynyt minun kysymykseen hänen kunnosta, nyökkäsin kevyesti päätäni. Ei tainnut moni kysyä häneltä oliko hän kunnossa, minäpä olin tullut tänne tarkoituksella tietääkseni hänen voinnin. Hän onneksi, sanoi voivansa hyvin. ”Hyvä.” vastasin rauhallisesti. Huomasin hänen epäröivän vieläkin ja miettivän jotain, en kysynyt tai ajatellut sitä enempää. Hänellä oli paljon nyt muutenkin mietittävää mikä näkyi siinäkin kun hän huokaisten laski katseensa kavioihinsa. Hän ei siis tarvitsisi yhtään enempää asioita painamaan mieltään.
Olin hiljaa, annoin hänen olla hetken jos hiljaisuus auttaisi. Kuuntelin askelten varalta, olin tänään jostain syystä herkällä päällä, mikä saattoi johtua myös tulevasta sodasta, joka hiipi koko ajan lähemmäksi. Mieleni oli jo valmis taisteluun mutta kehostani en edes itse ollut varma mutta pakottaisin sen toimimaan. Vaikka olin tässä kunnossa, minä jaksaisin kyllä tapella vielä. Jaksaisin tapella aina viimeiseen henkäykseen asti. Vaikka mikä olisi, niin minä en luovuttaisi koskaan. Lopulta minulta kysyttiin että olinko nähnyt Cherryä. Laskin päätäni vähän ja sitten aloin taas miettimään että missä Cherry voisi olla, en ollut nähnyt häntä hetkeen mutta uskoin hänen olevan turvassa, hänellä oli monia jotka välittäisivät ja pysyisivät hänen rinnalla. ”Valitettavasti en ole, kävin osan alueesta jo läpi tullessani tänne enkä nähnyt ainakaan silloin.” vastasin. Katsoin sitten taakseni sinne mistä olin tullut, suhkot tyhjää siellä oli. Kaikki olivat edelleen varmaan järvillä laumana. ”Tahdotko että käyn vielä katsomassa?” kysyin. Olisin mielelläni jäänyt vielä tähän mutta ehkä minun ei kannattaisi, Raúl varmaan tahtoisi olla yksin ja rauhassa nyt. Hänkin tarvitsisi leponsa ennen huomista. Ja niin kai minäkin mutta en tuntenut väsymystä vielä, en varmaan tuntisi koko yönä ja päätyisin kiertelemään ympäriinsä rannalla ties monetta kertaa. Silloin kun en vain saanut unta tai minulla oli paljon mietittävää saatoin vain joko maata paikoillani ja katsoa ympärilleni tai sitten kävelisin jossain. Käänsin katseeni johtajaan ja odotin vastausta.
|
|
|
Post by C on Jan 5, 2017 14:24:24 GMT 1
Raúl
Katsoin hieman toiveikkaana ruskeaa tammaa. Jos hän tietäisi tyttäreni olinpaikan voisin huokaista helpotuksesta. Vastaus oli kuitenkin kielteinen. Katsoin merelle huokaisten. ”Harmi… mutta ei se mitään”, sanahdin ja katsoin Thunderia pieni hymy kasvoillani. Pian tamma ehdotti, että tahdoinko että hän kävisi etsimässä Cherryä. Höristin korviani tarjouksesta, mutta en voisi pistää häntä turhaan liikkeelle jos tamma kerta lepoa tarvitsi. ”Ei, ei sinun tarvitse”, sanoin. Taivas oli muuttunut tumman liilaksi ja tähdet olivat tulleet kirkkaasti esille. Huokaisin hieman stressaantuneena. Kaunis taivas ei helpottanut oloani. En voinut olla ajattelematta huomista, joka läheni vauhdilla. Minulla oli jo veljen lauma huolehdittava pois päiviltä ja nyt tänne oli rantautunut jokin uusi vihollinen. Ehkä veljellä oli sama ongelma, eikä hän vain käyttäisi toista laumaa hyödyksi ja hyökkäisi heikoilla hetkellä laumaani. Nostin päätäni. Minun pitäisi käydä vielä tarkistamassa lauman tila ja katsoa, että kaikki olisi valmista huomiseksi.
”Tahdotko tulla mukaani kun tarkistan miten lauma voi?”, kysyin tammalta katosen tuota lempeästi. Alue oli suuri, mutta yleensä lauma oleili sen keskellä. Minun pitäisi silti käydä koko reviiri läpi vihollisten ja liian kaukana harhailevien laumalaisten vuoksi. Oli liian vaarallista erkaantua laumasta. Ehkä löytäisin tyttäreni samalla. Ja samalla voisin saatta Thunderin jonnekin turvalliseen paikkaan parantelemaan haavojaan - parantajien luokse olisi varmaan parasta.
|
|
|
Post by Thunder on Jan 7, 2017 22:33:29 GMT 1
Thunder
Minua harmitti, en tosiaan ollut löytänyt Cherryä. Katsoin Raúlia joka katsoi merelle huokaisten. Hän vastasi, ettei, se mitään mutta minä tiesin että hän oli huolissaan. Olisin tahtonut painaa turpani häntä vasten lohduttaakseni mutta en tehnyt niin, en uskaltanut. Muistin taas miten turvalliselta minusta oli tuntunut silloin nukkua kun hän oli vierelläni. Hän oli niin ihanan rauhoittavan oloinen ja olisin voinut jäädä siihen vaikka kuinka pitkäksi aikaa, pudistin päätäni. En saisi ajatella tälläisiä, en tälläisinä aikoina. Vaikka mieluusti olisin, ääh! Taas tein sitä, pyyhkäisin kaviolla maata ja työnsin ajatukset sivuun. Tarjouduin sitten etsimään Cherryn, se voisi helpottaa Raúlin oloa jos löytäisin Cherryn, mutten voinut taata mitään. Tarjoustani ei kuitenkaan otettu vastaan. Se hyvä puoli oli että sain vielä hetken ainakin olla johtajan seurassa mutta sitten olisin tahtonut helpottaa hänen oloa löytämällä Cherryn. Nyökkäsin vain vastaukseksi.
Hänen stressaantunut huokaus ei auttanut minua, olisin niin kovasti tahtonut lohduttaa häntä, mutten osannut sanoa mitään. En tiennyt tahtoiko hän että kukaan mainitsisi sotaa tai jotain. Hän ei varmaan myöskään tahtoisi että sanoisin hänen stressistä, se voisi pahimmassa tapauksessa pahentaa hänen stressiä. Katsoin kun hän nosti sitten päänsä ylös. Odotin olisiko hänellä jotain asiaa vai joko tekisin lähtöäni jos hän tahtoisi rauhaa. Yllätyksekseni hän kuitenkin kysyi tahdoinko tulla mukaan tarkistamaan lauman, hän loi minuun niin mukavan lempeän katseen. ”Toki, tulen mielelläni.” sanoin iloisesti nyökäten päätäni. Minua vain mietitytti mitä siitä sanottaisiin, ensin näkevät minut nukkumassa johtajan kanssa ja sitten vielä kiertämässä lauman rajoja.
Ajattelin kaikkea mahdollisista mitä siitä voisi lähteä kiertämään mutta minä kovasti tahdoin viettää vielä aikaa Raúlin kanssa. Viihdyin hänen seurassa niin hyvin vaikken tietänyt mitä hän ajatteli minusta. Oli hän sanonut pitävänsä minusta mutta silti… Minulle hän oli kaikki mitä toivoin salaa mutta pelkäsin liikaa. Pelkäsin että hän torjuisi minut tai jotain muuta, kaikkea. En saisi nyt oikeasti ajatella tälläistä, tämä ei ollut hetki näille ajatuksille. Mutta Raúl vain sai minut aina niin onnelliseksi, kun ajattelin häntä, olin hyvällä tuulella. No nyt sain viettää aikaa hänen kanssaan joten olin tyytyväinen, sanoivat muut mitä sanoivat.
|
|
|
Post by C on May 29, 2017 12:06:12 GMT 1
Raúl
Olin stressaantunut nykyisestä tilanteesta saarella. Veljeni oli ongelma, mutta nämä kannibaalit oli saatava ensin pois tieltä. En tiennyt miten veljeni lauman kanta oli, mutta nuo verenhimoiset hevoset olivat hyökänneet omieni kimppuuun. Turhia menetyksiä enkä sallinut sitä, että uskolliset laumalaiseni kuolivat turhaan. Tiesin, että moni oli valmis kuolemaan saaren rauhan vuoksi, mutta että he tulivat syödyksi? Ei… nämä kannibaalit oli eliminoitava nopeasti. En tiennyt huomasiko Thunder minun hermostuneisuutta ja stressiä. Toivoin, ettei hän ollut huomannut. Johtaja ei saanut näyttää olevansa heikko ja epävarma. Paransin ryhtiäni ja katsoin tammaa odottaen vastausta. Punertava aurinko heijastui kauniisti tamman ruskealle turkille… hän oli niin kaunis. Höristin korviani hieman hämmentyneenä. Vaikka olin ori en voisi katsella muita tammoja… mitä Juliet ajattelisi? Olinko tosiaan pääsemässä yli hänestä kun ihastelin Thunderia näin? Tamma vastasi myöntävästi iloisena nyökyttäen päätään. Hymyilin lemepästi ruskealle tammalle vastaukseksi. ”Tulehan sitten”, sanoin Thunderille ja lähdin kävelemään kohti laumaa.
Lauma ei ollut kovin kaukana suuren tammen luota ja pian näköpiirissäni näkyikin uskolliset laumalaiseni. Moni tamma varsoineen yritti saada jälkikasvuaan rauhoittumaan nukkumista varten. Harvalla tammalla oli ori vierellään auttamassa. Orit olivat joko muualla tai yksinkertaisesti varsa oli tullut yhdenkerran lempeilystä. Sain erityisesti nuorilta tammoilta vihjailevia katseita. Olinhan vapaa ori ja moni varmasti toivoisi saavansa paikan viereltäni. Moni yritti flirttailla ja lupaili vahvoja jälkeläisiäkin, mutta nuoret saivat aina pettyä. En ollut kiinnostunut heistä. Katsoin Thunderia. Moni tammoista katsoi myös häntä kateellisena. ”Älä välitä heistä”, tokaisin. En tiennyt häiritsikö se tammaa, mutta päätin silti jotenkin piristää häntä. Kaikki vaikutti olevan rauhallista ja hyvin nuorilla laumalasilla ja heidän äideillään. Jatkoin siis matkaani Thunderin kanssa kohti komentajan reviiriä. Häneltä saisin lisää informaatiota kuinka päivä oli mennyt sotilailla. Tiesin monen katsovan meitä hieman oudoksuen, mutta en antanut sen haitata. Katsoin uudestaan ruskeaa tammaa. Eihän tämä nyt mitään jännittävää puuhaa ollut ja hyvin usein se oli aina tälläistä rauhallista. Mutta se ei haitannut ainakaan minua. Tarvitsin hieman rauhaa ajatuksistani. Ja juuri tällä hetkellä tahdoin pitää ajatukseni tässä hetkessä. ”Olen pahoillani. Tämä ei ole mitään kovin jännittävää tai...”, pidin pienen tauon. ”No, mielenkiintoista aina”, kerroin tammalle suoraan. En tietenkään tarkoittanut sillä, etteikö laumani hyvinvointi kiinostanut, mutta uskoin Thunderin ymmärtävän mitä tarkoitin. Yleensä tämä kierros oli vain samaa toistoa. Harvoin laumalaisilla oli mitään hätää mikä teki kierroksesta yksitoikkoista. Lähellä rajaa taasen saattoi jotain tapahtuakin.
|
|