Post by Conan on Sept 6, 2015 20:14:36 GMT 1
Tähän ketjuun kutsun mukaan Ryanin
Conan
Aurinko alkoi pikkuhiljaa painua mailleen kun tein iltarutiiniksi tarkastuskierroksen reviirilläni. Laukkasin hitaasti, kaula kaarella ja korvat kuulolla eteenpäin, kohti jokea. Toivon mukaan ilta olisi normaalisti rauhallinen, eikä yllättäviä, ikäviä käänteitä sattuisi. Korskahdin kuuluvasti ja potkaisin takajaloillani voimakkaasti ilmaa. Kiihdytin vauhtiani kiitolaukkaan, jotta ehtisin joelle ennen pimeää. Pimeässä oli vaarallista kulkea yksin, sillä sudet lähtivät hämärän tullen liikkeelle. Ne eksyivät harvemmin luolastojen suuntaan, mutta kävivät kyllä useasti kiinni yksin kulkeviin yksilöihin. Ei, minä en pelännyt susia, mutta en kyllä halunnut törmäräkkään niihin. Ne liikkuivat laumassa, enkä minäkään mikään teräsori ollut, jotta olisin kestänyt kymmenen suden yhtaikaisen hyökkyksen noin vain. Ennen pitkää voimani heikkenisivät ja kaatuisin maahan voimattomana todeten, että en ehtinyt kostaa Raúlille karkoitustani ennen kuolemaani. Kaikki aikanaan, tämä päivä oli ollut liian hyvä kuolemaan.
Laukkasin pitkän matkaa tarkkaillen ympäristöäni, vaikka vauhtia oli niin paljon kuin jaloistani vain lähti. Pysähdyin liukuen täydestä vauhdista saapuessani joelle. Ilma oli kolea, hengitykseni höyrystyi ilmaan puuskutukseni tahtiin. Talvi oli selvästi tuloillaan, kun auringon laskiessa ilma oli jo niin viileä, että hengitys höyrystyi pilveksi sieraimistani. Vedin syvään henkeä ja puhalsin rauhallisesti ulos. Kohdistin katseeni Chastityn reviirille. Vielä jonain päivänä, minä olisin tuonkin alueen valtias ja Raúl olisi kuollut tai minun valvontani alaisena. Se olisikin hupaisaa, Raúl paiskisi toisten mukana töissä, kun minä hallitsisin hevosten paratiisia. Telantes ei ollut nähnytkään paratiisia. Siellä ei selvinnyt kuin kovapäisimmät hevoset jotka olivat tarpeeksi vahvoja kestääkseen ainaista nälkää. Jos talvi olisi runsasluminen, heikoimmat kuolisivat.
Laskin pääni alas juodakseni kylmää vettä joesta. Pidin korvat koko ajan liikkeessä, jotta en tulisi yllätetyksi. Nostin pääni salaman nopeasti ylös vedestä, kuullessani rasahduksen lähistöltä. Vesi valui pitkin suupieliäni. Pyyhin ne lapoihini ja luimistin korvani uhkaavasti. Ääni kuului Chastityn puolelta, eikä minulla ollut aikomustakaan mennä sinne tänään. Koskaan ei voinut tietää, yritettiinkö minua houkutella ansaan, kun olin yksin. Vaikka olin lihaksikas ja voimakas, en pärjäisi susilaumaa, enkä sen koommin hevoslaumaakaan vastaan kovinkaan pitkään. Uhkarohkea kyllä olin, mutta en tyhmä.
Tuijotin luimien metsän siimekseen, mistä rasahdus oli kuulunut. Näin pientä liikettä siellä, mutta en haistanut hevosta. Sen täytyi olla niitä typeriä peuranvasoja jotka eivät pysyneet piilossa. Arvaukseni osui oikeaan, sillä polkaistessani voimakkaasti maankamaraa, pieni vasa pinkaisi pitkine jalkoineen pakoon ja katosi metsän varjoihin. Virnistin ja olin jo aikeissa jatkaa matkaa, kunnes haistoin hevosen. Haju kantautui hieman kauempaa pienen tuulenvireen mukana. Tämä hevonen ei ollut omia, vaan joku tuntematon. Jäin niille sijoilleni tarkkailemaan tilannetta, josko se hevonen erehtyisi tulemaan tänne. Se voisi olla laumaton, tai joku uusi Chastityläinen, joka ei osannut odottaa vastassaan Telanteksen kuningasta. Se siitä rauhallisesta ja tavanomaisesta illasta.
Conan
Aurinko alkoi pikkuhiljaa painua mailleen kun tein iltarutiiniksi tarkastuskierroksen reviirilläni. Laukkasin hitaasti, kaula kaarella ja korvat kuulolla eteenpäin, kohti jokea. Toivon mukaan ilta olisi normaalisti rauhallinen, eikä yllättäviä, ikäviä käänteitä sattuisi. Korskahdin kuuluvasti ja potkaisin takajaloillani voimakkaasti ilmaa. Kiihdytin vauhtiani kiitolaukkaan, jotta ehtisin joelle ennen pimeää. Pimeässä oli vaarallista kulkea yksin, sillä sudet lähtivät hämärän tullen liikkeelle. Ne eksyivät harvemmin luolastojen suuntaan, mutta kävivät kyllä useasti kiinni yksin kulkeviin yksilöihin. Ei, minä en pelännyt susia, mutta en kyllä halunnut törmäräkkään niihin. Ne liikkuivat laumassa, enkä minäkään mikään teräsori ollut, jotta olisin kestänyt kymmenen suden yhtaikaisen hyökkyksen noin vain. Ennen pitkää voimani heikkenisivät ja kaatuisin maahan voimattomana todeten, että en ehtinyt kostaa Raúlille karkoitustani ennen kuolemaani. Kaikki aikanaan, tämä päivä oli ollut liian hyvä kuolemaan.
Laukkasin pitkän matkaa tarkkaillen ympäristöäni, vaikka vauhtia oli niin paljon kuin jaloistani vain lähti. Pysähdyin liukuen täydestä vauhdista saapuessani joelle. Ilma oli kolea, hengitykseni höyrystyi ilmaan puuskutukseni tahtiin. Talvi oli selvästi tuloillaan, kun auringon laskiessa ilma oli jo niin viileä, että hengitys höyrystyi pilveksi sieraimistani. Vedin syvään henkeä ja puhalsin rauhallisesti ulos. Kohdistin katseeni Chastityn reviirille. Vielä jonain päivänä, minä olisin tuonkin alueen valtias ja Raúl olisi kuollut tai minun valvontani alaisena. Se olisikin hupaisaa, Raúl paiskisi toisten mukana töissä, kun minä hallitsisin hevosten paratiisia. Telantes ei ollut nähnytkään paratiisia. Siellä ei selvinnyt kuin kovapäisimmät hevoset jotka olivat tarpeeksi vahvoja kestääkseen ainaista nälkää. Jos talvi olisi runsasluminen, heikoimmat kuolisivat.
Laskin pääni alas juodakseni kylmää vettä joesta. Pidin korvat koko ajan liikkeessä, jotta en tulisi yllätetyksi. Nostin pääni salaman nopeasti ylös vedestä, kuullessani rasahduksen lähistöltä. Vesi valui pitkin suupieliäni. Pyyhin ne lapoihini ja luimistin korvani uhkaavasti. Ääni kuului Chastityn puolelta, eikä minulla ollut aikomustakaan mennä sinne tänään. Koskaan ei voinut tietää, yritettiinkö minua houkutella ansaan, kun olin yksin. Vaikka olin lihaksikas ja voimakas, en pärjäisi susilaumaa, enkä sen koommin hevoslaumaakaan vastaan kovinkaan pitkään. Uhkarohkea kyllä olin, mutta en tyhmä.
Tuijotin luimien metsän siimekseen, mistä rasahdus oli kuulunut. Näin pientä liikettä siellä, mutta en haistanut hevosta. Sen täytyi olla niitä typeriä peuranvasoja jotka eivät pysyneet piilossa. Arvaukseni osui oikeaan, sillä polkaistessani voimakkaasti maankamaraa, pieni vasa pinkaisi pitkine jalkoineen pakoon ja katosi metsän varjoihin. Virnistin ja olin jo aikeissa jatkaa matkaa, kunnes haistoin hevosen. Haju kantautui hieman kauempaa pienen tuulenvireen mukana. Tämä hevonen ei ollut omia, vaan joku tuntematon. Jäin niille sijoilleni tarkkailemaan tilannetta, josko se hevonen erehtyisi tulemaan tänne. Se voisi olla laumaton, tai joku uusi Chastityläinen, joka ei osannut odottaa vastassaan Telanteksen kuningasta. Se siitä rauhallisesta ja tavanomaisesta illasta.